Olen asunut Iissä vuodesta -94 alkaen. Nykyisin kortteeraan Jakkilantörmällä aivan Haminan kupeessa.
Olen pitkän linjan koulumies. Virkatyötäni teen parhaillaan Iin Haminan ja Jakun koulujen rehtorina. Rehtorina olen toiminut myös Asemalla ja Ylirannalla sekä Muhoksella ja Oulussa. Koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja. Perusluokanopettajan työtä olen tehnyt Iissä Alarannan, Haminan ja Ojakylän kouluilla. Tunnen Iin työni kautta sangen hyvin.
Harrastan ulkoilua, mökkeilyä, penkkiurheilua sekä musiikkia erilaisissa kokoonpanoissa.
Olen viidettä vaalikautta Iin kunnanvaltuutettuna toimien kausieni aikana mm. Iin kunnanvaltuuston puheenjohtajana, varapuheenjohtajana kuin lautakunnan puheenjohtajana. Oulunkaaren kuntayhtymässä olin lähes vuosikymmenen keskeinen päättäjä. Parhaillaan olen Iin kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja. Toimin vastaperustetussa Haminanseudun asukasyhdistyksessä sihteerinä ja hallituksen jäsenenä.
Valtuutetun tulee olla nöyrä ja erittäin kiinnostunut asioista. Hänen tulee olla kokouksissa läsnä sekä kantaaottava. Muuten asioihin ei voi vaikuttaa. Käyn mielelläni kuntalaisten kanssa keskustelua sekä seuraan somekeskusteluja. Vien asioita eteenpäin myös sitä kautta.
Kaikki panostaminen lapsiin, nuoriin ja perheisiin kannattaa aina. Varhaiskasvatuksen ja koulupalvelujen tulee olla ensiluokkaiset. Lukion kehittäminen tulee nostaa keskiöön. Lasten kouluissa tapahtuvaa harrastustoimintaa tulee jatkaa ja kehittää. Lisäksi perheiden hyvinvoinnin eteen tulee kunnan tehdä kaikkensa. Esimerkiksi liikuntapalveluja kannattaa kehittää koko ajan. Jalkapallo harrastuksena on Iissä kovassa nosteessa. Tarvitaan tekonirmia! Lisäksi kunta huutaa katettua kaukaloa. Lastenhoito on arvokasta työtä. Jokaiselle alle kouluikäisen lapsen perheelle tulee taata oikeus kotipalveluun kolmeksi tunniksi kuukaudessa. Jos perheiden tukiverkot ovat ohuet, heitä tulee tukea arjessa.
Jokainen päättäjä on mukana kuntalaisten turvallisuuden luomisessa. Turvallisuus on osa lähes kaikkea kunnassa tapahtuvaa toimintaa ja turvallinen kunta on hyvä meille kaikille. Koko kuntaa kehitetään tasapuolisesti. Meidän tulee kiinnittää huomio mm. Iin palo-, henkilö-, ympäristö-, työ-, rikos-, rakennus-, tietoturva-, kriisi- sekä liikenneturvallisuuteen. Kuntalaisten turvallisuuden tunne nousee kun rikoksia, onnettomuuksia ja kaikenlaisia tapaturmia osataan ehkäistä ja niitä sattuu vähemmän. Yhteistyö näissä asioissa on tärkeää.
Hyvinvoiva henkilöstö takaa osaltaan laadukkaat palvelut. Liikuntapaikkoja tulee rakentaa Iissä lisää ja monipuolisesti. Vierivä kivi ei sammaloidu! Kansalaisopisto tukee kaiken ikäisten harrastamismahdollisuuksia. Kulttuuri- ja kirjastopalvelut ovat tärkeitä. Iihin enemmän yhteisöllistä toimintaa, jotta kenenkään ei tarvitsisi olla yksin. Työ on parasta sosiaaliturvaa. Tiivis yhteistyö ja vuoropuhelu yrittäjien, kunnan työ-, ja elinkeinopalvelujen sekä hyvinvointialueiden kesken on avain aktiiviseen elinkeinopolitiikkaan, perusta vireydelle sekä vakaalle kuntataloudelle sekä hyvinvoinnille. Iissä tulee turvata lähiluontoalueet ja luoda edellytyksiä hyvälle asumiselle. Rakennetun ympäristön tulisi olla esteettisesti kaunis ja viihtyisä. Kannatan aktiivista kuntalaisuutta. Tämä tarkoittaa kuntalaisten kuulemista eri tavoin, omaehtoista vaikuttamista, yhä enemmän avoimempaa tiedonkulkua ja päätöksentekoa.