Olen jo eläkeikään ehtinyt liike-elämän ammattilainen. Olen toiminut esimiestehtävissä sekä konsulttina organisaatioiden kehittäjänä.
Tällä valtuustokaudella olen varavaltuutettuna osallistunut valtuustotyöskentelyyn ja hyvinvointialueen jaoston työskentelyyn. Näin vaalien aikana työllistää hyvinvointialueen vaalilautakunnan puheenjohtajuus. Ylä-Savon seurakuntayhtymässä olen valtuuston jäsen, ja oman seurakuntani neuvoston varapuheenjohtaja. Olen ollut mukana useissa päätöksentekoa tukevissa selvitystöissä.
Painotan luottamustehtävissä pitkäjänteistä ja rakentavaa päätöksentekoa, tasa-arvoa ja tuloksia. Kokemukseni perusteella ymmärrän asioiden ”ison kuvan”, sekä suuret ja monimutkaiset kokonaisuudet. Ahkeruus ja tarmokkuus ovat osa minäkuvaani.
Asumme vaimon kanssa kahdestaan kotikaupungissamme. Olemme molemmat syntyperäisiä iisalmelaisia maatilojen kasvatteja. Lapset ovat jo kauan olleet omillaan.
Haluan Iisalmen kehittyvän edelleen turvallisena ja ihmisläheisenä asuinpaikkana.
Haluan arkipäivän palveluiden olevan meidän kaikkien saatavilla lähipalveluina.
Positiivisuus, yhteistyö ja usko tulevaisuuteen ovat minunkin kantavia voima.