39

Maija Virta

Iitti, Päijät-Häme
yrittäjä, 59

Olen Maija Virta, Perheniemessä kasvanut diplomi-insinööri, kansainvälisen kokemuksen omaava yrittäjä, aiemmin myös maanviljelijä, ja paluumuuttaja Kausalaan. Perheeseeni kuuluvat aviomies ja kaksi aikuista lasta. Olen ollut kiinnostunut yhteisistä asioista alkaen Etelä-Iitin Nuorisoseurasta jatkuen kotimaisiin ja kansainvälisiin LVI ja rakennusalan yhdistyksiin ja nyt minulla olisi aikaa Iitin ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen asioille.
20 vuoden Halton-työuran jälkeen siirryin toimitusjohtajaksi Green Building Council Finlandiin, joka edistää kestävää rakentamista Suomessa. Siinä samalla hoidin lypsykarjatilaa Haminassa, joten maanviljelijänkin arki on tuttua. Vuonna 2012 lähdin yrittäjäksi Intiaan, jonne perustin sisäilmaratkaisuja ja rakentamisen laatua konsultoivan insinööritoimiston. Covid toi minut aviomieheni kanssa takaisin kotiin, missä johdamme rakentamisen konsultointiin sekä terveydenhuollon rekrytointiin erikoistuneita yrityskokonaisuuksia.
Olen toiminut luennoitsijana ja järjestöaktiivina kotimaassa ja maailmalla. Olen ollut muun muassa Suomen LVI-yhdistysten Liiton puheenjohtaja, Suomen Rakennusinsinöörien Liiton energia- ja talotekniikkaryhmän johtoryhmän jäsen ja eurooppalaisen talotekniikka-alan kattojärjestö REHVA:n varapuheenjohtaja. Olen ollut kirjoittamassa kuutta sisäympäristöön ja rakentamisen laatuun liittyvää kirjaa ja kahta intialaista rakennusalan standardia. Lisäksi olen toiminut Keskustan edustajana Haminan Satama Oy:n hallituksessa.

Vaaliteemat

Rakennushankkeet ja kiinteistöomistukset ovat kriittisiä Iitin kunnan talouden kannalta

Iitin kunnassa on alkamassa merkittäviä rakennushankkeita, joten varmistetaanhan että saamme aikaan pitkäikäisiä ja terveitä rakennuksia, jotka muuntuvat myös tulevaisuuden tarpeisiin. Rakentamisen tulee olla kustannustehokasta ei ainoastaan lyhyellä vaan erityisesti pidemmällä aikavälillä. Uskon, että oma 30+ vuoden kokemukseni rakennusalalla edesauttaa tässä tehtävässä. Rakennushankkeet ja kiinteistöomistukset ovat kriittisiä Iitin kunnan talouden kannalta - ja epäonnistuessaan myös kunnan itsenäisyyden.

Elävöitetään kotipaikkaamme ja lisätään arjen palveluita - kaikille vauvasta vaariin.

Ihmiset tuovat elämää, joten houkutellaan etenkin Iitissä nuoruutensa viettäneitä eri ikäisiä paluumuuttajia tarjoamalla työtä, asuntoja ja arjen palveluita. Kannustetaan myös nykyisiä ja tulevia mökkiläisiä asumaan Iitissä. Kun on ihmisiä niin on helpompi pitää kiinni niistä arjen palveluista mitä meillä jo on ja miettiä uusia – vaikkapa uimahallia. Myös vapaa-ajan palvelut painavat vaakakupissa, kun mietitään kotikuntaa, kuten jo erinomaiset liikunta-, kulttuuri- moottoriurheilu- ja luontoelämykset sekä monipuolinen ravintolatarjonta.

Ikäihmisistä yhteiskunnan voimavara - ei ongelma.

Nähdään ikääntyvät ihmiset yhteiskunnan voimavarana, ei ongelmana.
Aktivoidaan Iittiläisiä yrityksiä työllistämään yli 50-vuotiaita työntekijöitä ja palkkaamaan halukkaita eläkeläisiä osa-aikatyöhön. Luodaan Iitissä edellytyksiä merkitykselliselle vanhuudelle tarjoamalla mielekästä toimintaa esimerkiksi liikunnan ja kulttuurin parissa. Aktivoidaan niin senioriväestöä kuin muitakin kuntalaisia järjestötyöhön. Samalla ehkäistään yksinäisyyttä.