Olen 70- vuotias "metsämies" Jyllin kylästä! Metsätalousinsinööri (AMK), työurani tein Suomen Metsäkeskuksen palveluksessa ja nyt jatkan metsällistä uraani metsätalousyrittäjänä, siirtäen tietojani ja taitojani seuraavalle sukupolvelle, nuorimmalle pojistani. Kaupunginvaltuustossa olen ollut kymmenen kautta. Valtuustourani aikana olen ollut kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajana sekä useissa maakunnallisissa luottamustehtävissä, myös Ikaalisten kaupungin eri hallintokunnat ovat tulleet tutuiksi lautakuntien kautta.
Metsäalan vaikuttavin luottamustoimi on ollut Metsäliiton edustajisto ja hallintoneuvosto, missä on saanut olla vaikuttamassa metsänomistajien tulevaisuuteen ja läheltä seurata viimeaikaisia metsäteollisuuden suuria uuden aikakauden investointipäätöksiä. Liikunta ja urheilu on kuulunut ja kuuluu edelleenkin päivittäiseen elämääni. Pirkan hiihto 47 kertaa hiihdettynä ja suunnistuksen viesti menestykset sekä muutamat Suomenmestaruudet ovat mielessä päällimpinä.
Ikaalisten Kaupunki on laaja, mutta sitä voidaan silti tasapainoisesti kehittää. Yksi Suomen pääteistä kulkee kaupunkimme halki, se mahdollistaa monen sellaisen hankkeen toteuttamisen, johon pelkkä Ikaalisten kaupunkilaisten ostovoima ei riitä. Samoin Tampereen vetovoimaisuus ja lyhyt etäisyys maakunnan keskukseen antavat hyvät mahdollisuudet, niin uusien asukkainen hankkimiselle kuin uusien työpaikkojen luomiselle.
Tällä valtuustokaudella on käynnistetty lukuisia kaavoitushankkeita mm uusiutuvan energian tuottamiseen, toteutuessaan investoinnit olisivat satojamiljoonia euroja. Kunnalle tulisi jopa kymmenien miljoonien verotulot ja uutta työtä. Uudet asukkaat ja tulevaisuuden työpaikat ovat tervetulleita myös kylille!
Riittävien peruspalveluiden turvaaminen Ikaalisissa sekä uusien luominen muuttuvassa yhteiskunnassa.
Haja-asutus alueilla asuvien murheena ovat heikkokuntoiset tieverkostot. Korjausvelkaa on muodostunut jo vuosien ajan. Varsinkin läpikulkutiet tulisi olla verovaroin ylläpidettäviä, koska niillä kulkukin on kaikille vapaasti sallittua