Olen 58-vuotias maatilan kasvatti Ilomantsista. Valmistuin Mustialan maatalousopistosta agrologiksi. Tyttäreni Edisa ja poikani Samir ovat jo tekemässä omaa työuraansa. Elämäni aikana olen ollut erilaisissa palkkatöissä sekä maaseutuyrittäjänä Anssilan maatilalla. Elinikäinen oppiminen pitää virkeänä. Nyt on kolmas kausi kunnanvaltuutettuna meneillään ja mielelläni jatkaisin edelleen. Pohjois-Karjalan maakuntavaltuustossa olen ollut tämän kauden. Siun soten aluevaltuustossa olen varavaltuutettu. Koen tärkeäksi tehtäväni Ilomantsin ev.lut. seurakuntavaltuutettuna. Vapaa-aikaani vietän äänikirjoja kuunnellen, luonnossa liikkuen, marjastaen sekä järjestötoiminnan parissa. Kotiseutu ja sen hyvinvointi on asia, jonka hyväksi tarvitaan meidän kaikkien panosta; voimaa, rohkeutta ja päättäväisyyttä. Haluan olla vaikuttamassa, että arkemme olisi sujuvaa ja että Ilomantsi säilyy itsenäisenä kuntana.
Olen helposti lähestyttävä ja kuunteleva sekä vien viestiä eteenpäin päätöksentekijöille.
Teen yhteistyötä yli puoluerajojen ja olen tekemässä päätöksiä sujuvan arkemme varmistamiseksi.
Olen vaikuttamassa, että Ilomantsi säilyisi itsenäisenä kuntana. Jätetään tuleville sukupolville Ilomantsi hyvänä paikkana elää.