8

Jenni Kinnunen

Isojoki, Etelä-Pohjanmaa
Luokanopettaja, 46

Olen koulutukseltani KM, varhaiskasvatuksen opettaja ja luokanopettaja. Toimin luokanopettajana nykyisessä kotikunnassani Isojoella. Palasin Etelä-Pohjanmaalle vietettyäni Savossa parikymmentä vuotta. Perheeseeni kuuluu aviomies, 16-vuotias poika ja 12-vuotias tytär.

Vaaliteemat

Terveellinen, turvallinen ja erilaiset oppijat huomioiva oppimisympäristö ja opetus.

Odotan innolla pääseväni mukaan suunnittelemaan kuntaan uutta, tervettä koulua. Oppimisympäristöllä on suuri merkitys niin pienten kuin isojenkin oppilaiden elämässä. Oppimisympäristöillä tarkoitetaan myös yhteisöjä ja toimintakäytäntöjä, joissa opiskelu ja oppiminen tapahtuvat.
Näissä tulisikin huomioida kaikki erilaiset oppijat.
Oppimisympäristöjen tulee tukea yksilön ja yhteisön kasvua, oppimista ja vuorovaikutusta parhaalla mahdollisella tavalla.

Terveet tilat elää

Kunnan asunnoista osa on tullut tiensä päähän ja osa kaipaa remonttia. Jokaisella kuntalaisella tulisi olla terve asumisympäristö.

Terveydenhoidon saavutettavuus

Jotain on tehtävä, kaikkea ei voi viedä!