122

Merja Taponen

Janakkala, Kanta-Häme
filosofian maisteri(FM), 68

Janakkala on hyvä kunta ja haluan edelleen olla mukana työssä janakkalalaisten hyvän tulevaisuuden puolesta.
Olen kokenut yhteisten asioiden hoitaja ja päättäjänä vakaa, vastuullinen ja yhteistyökykyinen.
Minulle on kertynyt kokemusta kaikilta kunnan toimialoilta. Aloitin luottamushenkilöurani sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtajana ja sitä seurasi koulutuslautakunnan puheenjohtajuus. Sen jälkeen olen toiminut sekä kunnanhallituksen että valtuuston puheenjohtajana ja tällä hetkellä olen teknisen lautakunnan puheenjohtaja. Minulla on ilo toimia myös mielenkiintoisessa valtakunnallisessa luottamustehtävässä Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) hallituksen puheenjohtajana.
Koulutukseltani olen polymeerikemisti ja minulla on myös matemaattisten aineiden opettajan pätevyys.
Koko työurani olen ollut yrittäjä, ensin linja-autoalan perheyrityksessä, sitten maa- ja metsätalousyrittäjänä sekä vakuutus- ja finassialalla franchisingyrittäjänä. Nyt hoidan tyttäriemme omistamaa maatilaa, kynnän, äestän, puin ja teen metsänhoitotöitä.
Harrastan luonnossa liikkumista ja mummoilua.
Perheeseeni kuuluu puoliso ja kolme aikuista tytärtä perheineen. Kolme lastenlasta on elämän suola.

Vaaliteemat

Kylät vahvoiksi - taajamat viihtyisiksi

Janakkala on upea kyliensä ja taajamiensa kokonaisuus. Kunnan täytyy tehdä aktiivista yhteistyötä kyläyhdistysten kanssa kylien asukaspohjan vahvistamiseksi, jotta asukkaille ja etenkin lapsille tärkeät kyläkoulut säilyvät. Taajamissa täytyy tehdä määrätietoista työtä ympäristön viihtyisyyden lisäämiseksi kunnan, asukkaiden ja yritysten yhteistyönä.

Lisää liikuntaa kaikenikäisille

Liikuntamahdollisuuksia ja liikuntaneuvontaa tulee lisätä kaikenikäisille kuntalaisille. Järjestö- ja seuratoiminnan tukiin pitää tehdä tasokorotus.

Talous pidettävä tasapainossa

Tasapainossa oleva talous on edellytys sille, että pystymme tarjoamaan hyvän elämän edellytykset kaiken ikäisille kuntalaisille ja että janakkalalaiset voivat jatkossakin päättää omista asioistaan itsenäisessä kunnassa.
Talouden tasapainossa säilyminen onnistuu, kun pidämme jonkin aikaa investointitason matalana, mahdollistamme osaltamme elinkeinoelämän menestymisen ja hoidamme työllisyyttä aktiivisesti. Kunnan omistaman rakennuskannan ylläpitokorjauksiin pitää osoittaa varoja tiukasta investointitaloudesta huolimatta.