75

Jasmin Pyöriäinen

Joensuu, Pohjois-Karjala
Yliopisto-opettaja, 35

Oletko huomannut kaipaavasi myötätuulia? Rakennetaan valoisampi tulevaisuus yhdessä. Olen Jasmin, kotiseuturakas joensuulainen, äiti, yrittäjän puoliso ja ope. Vuodet päätöksenteossa ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että politiikkaan tarvitaan entistä enemmän vuoropuhelua, myötätuntoa ja rohkeutta nostaa keskusteluun vaikeitakin aiheita. Tarvitaan toisten kohtaamista vertaisina, tarvitaan kuuntelemista.

Ennen kaikkea tarvitaan päättäväisyyttä ja lujuutta kamppailla tärkeiden lähipalveluiden kuten päiväkotien ja koulujen, terveydenhuollon, elinvoiman ja yrittäjyyden, sekä vankan ja vakaan talouden puolesta.

Uskon siihen, että kylillä ja asuinseuduilla on omat erityispiirteensä ja persoonansa, mikä tekee Pohjois-Karjalasta täysin uniikin. Näistä piirteistä kumpuaa voimaa, jota ei saa tasoittaa tai kadottaa, vaan sen tulee antaa ohjata meitä kohti vahvempaa ja entistä erityisempää kotiseutua. On ehdottoman tärkeää tehdä vaikuttavaa työtä itäisen Suomen menestyksen eteen, minkä keskiössä ovat ihmiset ja heidän tavallinen, onnellinen (ja ennen kaikkea omannäköinen) arki.

Kun maailma tuntuu kulkevan arvaamattomia polkuja, on nostettava katse ja oltava omalla paikalla rakentamassa yhteisönsä hyvinvointia.

Kiitos jos saan olla sinulle tällainen päättäjä.