Hei! Olen ehdolla Joensuun kaupunginvaltuustoon, sillä ihmisten arki on minulle tärkeää. Muutin viime syksynä perheeni kanssa Joensuun keskustaan Kontiolahdelta, jossa toimin lähes kolme kautta kunnanvaltuutettuna. Innokkaana olen uuden äärellä siis.
Haluaisin tehdä töitä syntymäkaupunkini Joensuun kaupunginvaltuustossa sen eteen, että sinun ja minun maailma olisi huomenna edes hitusen verran parempi. Haluan toimia niin kaupungin kuin maaseudun sekä monien ihmisryhmien puolesta. Erityistä huolta kannan heistä, kenen ääni ei kuulu riittävästi päätöksenteossa. Lapset, nuoret, ikäihmiset ja vammaiset ovat lähellä sydäntäni.
Haluan kehittää koko Joensuuta unohtamatta pitäjiä. Tämän päivän politiikkaa ei tehdä ainoastaan kovilla arvoilla. Tarvitaan myös pehmeyttä, sydämen sivistystä, herkkyyttä havaita sekä taitoa työskennellä sinnikkäästi yhdessä kohti tavoitteita.
Luottamustoimien hoitamisesta sekä maakunnan kuin valtakunnan tasolla minulla on pitkä kokemus. Tällä hetkellä toimin Keskustanaisten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajana sekä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella aluevaltuutettuna ja valtuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana.
Haluan olla ehdokkaasi kaupunginvaltuustoon. Minua äänestämällä saat puoluerajojen ylittävää yhteistyötä. Kiitos, jos luotat minuun. Sydäntä ja sisua, tekoja ja taitoa. Sydäntä tarvitaan tunnistamaan muutosta kaipaavia asioita ja ihmisten arjen haasteita. Sisua tarvitaan viemään muutoksia rohkeasti eteenpäin. Olen ehdolla, sillä muutos ei tapahdu toivomalla -vaan yhdessä tekemällä.
Kouluihin pitää saada riittävästi aikuisia sekä työrauha opetuksen ja oppimisen tueksi. Varhaiskasvatukseen on satsattava enemmän.
Maltilliset ryhmäkoot niin perusopetuksessa kuin varhaiskasvatuksessakin tukevat lasta sekä opetus- ja kasvatustyötä. Kiusaaminen on ehdottomasti saatava kuriin! Yksi keino siihen on taata riittävä määrä aikuisia kouluun ja päiväkotiin. Kunnossa olevat lähiliikuntapaikat ja leikkikentät tukevat perheiden arkea.
Lapsia koskevat päätökset tulee tehdä aina lapsen etu edellä!
Hyvin hoidettu talous on palveluiden paras turva.
Yritysten toimintamahdollisuuksia on tuettava enemmän ja yrityksiä tulee tukea enemmän työpaikkojen luomisessa. Uudet työpaikat lisäävät talouskasvua.
Hankinnat on pilkottava pienempiin osiin - näin pidetään euro omassa maakunnassa.
Kiinteistökulut tulee saada minimiin - otetaan tilat tehokkaaseen käyttöön.
Luontoon liittyvät harrastukset on turvattava ja luontomatkailua on kehitettävä.
Kuntalaisten hyvinvoinnin tukeminen on paras satsaus talouteen.
Kehityksessä on pidettävä mukana kaupunkikeskusta ja pitäjät!
Kaupunkikeskustan ja pitäjien elinvoima - lisää hyvinvointia ja talouskasvua.
Vammaiset ja ikäihmiset tulee huomioida päätöksenteossa entistä paremmin!
Yksinasuvat on huomioitava paremmin.
Uimahallin rakentaminen tulee saattaa maaliin!
Lykynlampi ja muut lähivirkistysalueet on turvattava!