Olen eläkkeellä Kuntaliiton tutkimus- ja kehittämisen johtotehtävistä, mutta innostukseni kuntien kehittämiseen jatkuu edelleen yritystoiminnan kautta. Koulutukseltani olen hallintotieteiden tohtori sekä Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen dosentti. Olen tällä hetkellä Joensuun kaupunginvaltuuston Keskustan valtuustoryhmän valtuutettu sekä osallisuus- ja vetovoimalautakunnan sekä Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän MYR:n jäsen.
Harrastan avantouintia ja vesijumppaa kolme kertaa viikossa, espanjankielen opiskelua sekä läheisten kanssa virkistäytymistä.
Karjalainen identiteetti on minulla vahva ja kotikaupunkini Joensuu rakas. Haluan tehdä työtä kaikenikäisten joensuulaisten hyvinvoinnin vahvistamiseksi asuvatpa he kaupungin keskustassa tai pitäjillä. Tulevaisuus tehdään yhteistyöllä.
Vaalilauseeni on:
Viisautta nähdä ja rohkeutta toimia - Hyvinvointia kaikenikäisille!
Viihtyisät ja turvalliset päiväkodit ja koulut ovat kaikille lapsiperheille elintärkeitä. Sanon “Kiitos ei” -mammuttipäiväkodeille ja -kouluille. Koulujen työrauha on turvattava ja arvostettava opettajia ja muuta henkilöstöä antamalla heille mahdollisuus keskittyä perustyöhön. Opetuksen tukitoimet on resursoitava niin, että yksikään lapsi ei eksy opintieltä.
Lapsille ja nuorille on tarjottava mahdollisuus yhteen maksuttomaan harrastukseen ja nuorten kesätyöllistymistä tuettava. Yrittäjyyskasvatusta toivon annettavan jo varhaiskasvatuksesta alkaen.
Hyvät liikuntamahdollisuudet ovat tärkeä osa hyvinvoinnin edistämistä. Liikuntapaikat tulee olla helposti saavutettavia ja kaupungin tilojen monikäyttöisyyttä on edistettävä.Uimahallit ovat tärkeimpiä
sisäliikuntapaikkoja. Ne vahvistavat kaikenikäisten, -kokoisten ja -kuntoisten terveyttä ja tarjoavat yhteistä liikunnan iloa ja yhteisöllisyyttä. Vesiliikunnan harrastajia ei saa ahtaa yhteen uimahalliin.
Ikääntyvän väestön tarpeet on otettava nykyistä paremmin huomioon tarjoamalla heille sopivia palveluja. Ikäihmisille on taattava palvelut myös ilman digilaitteita. Kulkuväylät on pidettävä hyvin hoidettuina talven muuttuvilla keleillä. Yhteiset kokoontumistilat ehkäisevät vanhuuden vaivoja ja lievittävät yksinäisyyttä. Liikuntateiden varrelle on varattava riittävästi penkkejä ikääntyneitä ja huonokuntoisempia kulkijoita varten. Järjestöjen toimintaa on tuettava, koska niillä on tärkeä merkitys osallisuuden, yhteisöllisyyden ja vireän elämän luojana.
Metsäpääkaupunki Joensuu kehittää myös terveysmetsäkonseptia yhteistyössä Siun Soten ja järjestöjen kanssa. Lykynlampi ympäristöineen tarjoaa siihen erinomaiset mahdollisuudet.
Kasvava yrittäjyys tuo uusia työpaikkoja ja uusia veronmaksajia. Voimme tarjota sitä laadukkaampia palveluita, mitä enemmän meillä on menestyviä ja kasvuhakuisia yrityksiä. Joensuun tulee jatkaa aktiivista vuoropuhelua yritysten kanssa ja sujuvoittaa edelleen lupakäsittelyä ja kaavoitusta. Hankintatoimen kilpailutuksissa on korostettava paikallisuuden merkitystä. Laittamalla lähiruokaa lautaselle vahvistamme maaseudun yrittäjyyttä ja huoltovarmuutta sekä pidämme maaseutualueemme elinvoimaisina.