Olen 23-vuotias kauppatieteiden maisterivaiheen opiskelija Joensuusta. Vapaa-ajalla harrastan monipuolisesti liikuntaa, avantouintia ja luen kirjoja. Alun perin olen kotoisin täältä Pohjois-Karjalasta ja muutin Joensuuhun opiskelemaan noin neljä vuotta sitten. Intohimoisena luontoihmisenä arvostan Joensuun tarjoamia monipuolisia luontokokemuksia, sekä pidempiä retkeilyreittejä että lähiluontoa.
Lähdin Keskustanuoriin mukaan vuonna 2021 ja siitä lähtien olen ollut aktiivisesti mukana nuorisopolitiikan puolella. Toimintaani ohjaavat arvot, joita ovat vastuullisuus, yhdenvertaisuus ja sivistys. Vaikutan tällä hetkellä etenkin opiskelijapolitiikassa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa.
Kiinnostukseni yhteiseen päätöksentekoon on vahvaa ja haluan olla osana tekemässä Joensuusta sellaista kaupunkia, johon yhä useampi nuori aikuinen haluaisi ja voisi jäädä asumaan esimerkiksi opintojen jälkeen.
Nuoret ovat tulevaisuus. Meidän on kuunneltava entistä enemmän eri elämäntilanteissa olevia nuoria. Nuorten ja nuorten aikuisten harteille on viime vuosina annettu paljon taakkaa, mutta nuoret tarvitsevat myös kaupungin taholta panostusta. Joensuussa on oltava kunnossa arjen peruspilarit sekä opiskelun että työnteon suhteen, jotta nuoret voivat rakentaa tänne sujuvaa arkea. Tämän lisäksi monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja yhteisöllisyys tukevat arkea ja luovat uskoa tulevaan. Joensuun kaupungin on tehtävä hyvinvointialueen kanssa saumatonta yhteistyötä sen suhteen, että esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevat nuoret saataisiin palveluiden piiriin.
Luontoa pitää arvostaa. Luonto tuo ihmisille hyvinvointia monin eri tavoin, mutta myös luonnosta ja sen monimuotoisuudesta on pidettävä hyvää huolta kaikkialla Joensuussa. Jokaisella on oltava yhdenvertainen mahdollisuus luontokokemuksiin, jonka vuoksi lähiluonto on otettava vahvasti huomioon kaupunkisuunnittelussa. Elämykselliset luontokokemukset, kuten Penttilän ikä- ja muistiystävällinen Kaivannonpuisto on hyvä esimerkki onnistuneesta kaupunkisuunnittelusta Joensuussa. Olen myös luontoliikunnan puolestapuhuja. Kaupungin pitää mahdollistaa monipuolisia ja saavutettavia luonnossa liikkumisen mahdollisuuksia.
Elinvoima rakentuu monesta eri osa-alueesta. Omat ajatukseni ovat jo valmistumisen jälkeisessä ajassa, sillä haluaisin jäädä asumaan Joensuuhun lähelle omaa synnyinseutua. Moni pohjoiskarjalainen jakaa tuskan huonosta työllisyystilanteesta. Taloudellinen elinvoima on kaiken pohjalla. Ilman yrityksiä ja työpaikkoja emme pärjää, joten Joensuun kaupungin on tuettava elinkeinoelämää kaikilla käytössään olevilla keinoilla. Myös jatkossa Joensuun on oltava saavutettavissa monipuolisesti eri liikennevälineillä, joka tukee osaltaan myös kaupungin tuhansia opiskelijoita. Myös opiskelijat rakentavat kaupungin elinvoimaa ja muodostavat ison osan väestörakenteesta.