8

Jiri Leppänen

Joroinen, Pohjois-Savo
insinööri (AMK), 28

Olen ensimmäisen kauden valtuutettu, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja sekä teknisen laitakunnan jäsen.

Halusin alunperin lähteä kuntapolitiikkaan mukaan, koska koin halua vaikuttaa meidän kunnan yhteisiin asioihin. Tämä halu on vain vahvistunut ensimmäisen valtuustokauden aikana.

Asun Joroisten kirkonkylällä yli 100 vuotta vanhassa omakotitalossa yhdessä vaimoni kanssa.

Päivätyöni teen naapurikunnassamme Varkaudessa prosessiteollisuuden parissa. Harrastan mm. ilmailua ja remontointia. Lisäksi minulla on valokuvaukseen erikoistunut yritys.

Koen, että yhdessä ja yhteen hiileen puhaltamalla voimme rakentaa Joroisesta vieläkin paremman paikan asua ja olla.

Vaaliteemat

Vaikutetaan yhdessä

Minulle on tärkeää, että kaikkien joroislaisten tarpeet otetaan tasapuolisesti huomioon. Vaikutetaan yhdessä niihin asioihin mihin pystytään, jotta kaikilla olisi hyvä olla!

Kehitetään Joroista yhdessä

Joroinen on nyt ja tulevaisuudessa vahva tekijä uusiutuvan energian hankkeissa. Pidetään tämä linja jatkossakin huomioiden kuitenkin ympäristön monimuotoisuus. Meidän kunnastamme tulee jatkossakin löytyä laadukkaat ja turvalliset sivistyspalvelut, monimuotoisia liikuntamuotoja unohtamatta. Myöskään kylien elinvoimaa ei saa unohtaa.

Kohdataan ihminen ihmisenä

Kohdataan kaikessa tekemisessä ihminen ihmisenä, kuunnellaan erilaisia mielipiteitä ja arvostetaan monimuotoisuutta.
Monimuotoisuus rikastaa yhteistöllisyyttä ja antaa erilaisia näkemyksiä asioihin.
Inhimillisyys lähtee pienistä asioista - ollaan yhdessä ihmisiä ihmisille.