Olen ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu ja sivistys-ja hyvinvointilautakunnan jäsen, Keski-Suomen kuulopiirin varapuheenjohtaja.
Olen työskennellyt kunta-alalla yli 35 vuotta erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä. Nyt viimeiset 15 vuotta olen toiminut esihenkilö ja asiantuntijatehtävissä.
Nykyinen työni Luhangan kunnan hyvinvointijohtajana tukee ja antaa laajempaa näkemystä päätöksentekoon. Haluan tuoda päätöksentekoon myös lisää positiivista asennetta ja yhdessä tekemistä Joutsan kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Perheeseeni kuuluu yrittäjä aviomies ja kolme aikuista tytärtä sekä koira. Vapaa-aikani kuluu luottamustehtävien hoidon lisäksi ulkoilun ja liikunnan sekä mökkeilyn parissa.
Sosiaali-ja terveydenhuoltopalvelut tulisivat säilyä kunnassa. Yritän parhaani mukaan edistää palveluiden säilymistä.
Kunnan tehtävä on edistää kuntalaisten hyvinvointia.
Laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus sekä oma lukio tekee kunnasta vetovoimaisen ja edistää lasten ja perheiden hyvinvointia kunnassa.
Liikunta- ja kulttuuripalvelut ovat tärkeitä ja lisäävät myös kuntalaisten hyvinvointia ja tuovat arkeen iloa. Liikuntaneuvonta ja matalankynnyksen liikuntaryhmät ovat erittäin tärkeitä palveluita terveyden edistämisen ja hyvinvoinnin tukemiseksi.