Olen 40-vuotias juvalainen kunta- ja aluevaaliehdokas. Perheeseeni kuuluu aviomies sekä 17, 15 ja 12 -vuotiaat lapset. Olen kotoisin maatilalta metsien ja peltojen keskeltä Rantasalmen Tuusmäestä, jossa vanhempani asuvat edelleen. Olen viisilapsisen perheen keskimmäinen lapsi.
Työskentelen aikuisten sosiaalipalveluissa sosionomina. Aiempaa työkokemusta minulla on muun muassa varhaiskasvatuksesta opettajana ja hoitajana sekä elintarviketeollisuudesta kolmesta eri yrityksestä.
Koulutukseltani olen sosionomi (AMK). Lisäksi olen suorittanut asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumisopinnot AMK:ssa. Nyt opiskelen työn ohessa työkykykoordinaattoriksi.
Olen positiivinen, vastuuntuntoinen, ratkaisukeskeinen ja yhteistyökykyinen. Mielestäni ne ovat ominaisuuksia, joita tarvitaan yhteisten asioiden hoitamisessa. Minulla on kokemusta luottamustehtävistä ja yhdistystoiminnasta yli 20 vuoden ajalta.
Olen ehdolla kuntavaaleissa koska haluan Juvan olevan kunta, jossa kaiken ikäisten on hyvä asua, yrittää, kasvattaa lapsia, huolehtia läheisistään, tehdä työtä ja viettää omannäköistä arkea. Moni asia on jo hyvin, mutta aina on myös kehittämistä.
Kuulen mielelläni, mitä Sinun mielestäsi Juvalla tulee laittaa kuntoon. Minut tavoittaa vaalitilaisuuksista, sähköpostilla [email protected] tai messengerin kautta.
Varhaiskasvatus ja opetus ovat kunnan tärkeimpiä tehtäviä ja niihin tulee panostaa. Pienet ryhmäkoot sekä ammattitaitoinen ja pysyvä henkilökunta takaavat laatua.
Työntekijöiden työssä jaksamisesta tulee huolehtia.
Oman lukion toimintaedellytykset ja lukioteatterin toiminta on turvattava.
Harrastamisen mahdollisuuksia pitää tukea, että myös seuroilla ja yhdistyksillä on mahdollisuus tarjota Juvalla monipuolista toimintaa.
Aito vuoropuhelu nuorten kanssa on tärkeää.
Juvalle tarvitaan määrätietoista lapsiperheille tärkeiden palveluiden kehittämistä.
Juvalle sopii lisää asukkaita, yrityksiä ja työpaikkoja. Aktiivinen työ yritysten saamiseksi kuntaan on tärkeää.
Tietoliikenneyhteydet tulee olla hyvät myös kylillä, että etätyö on mahdollista.
Hyvästä taloudenpidosta pitää huolehtia, että Juvalla on mahdollisuus jatkaa itsenäisenä kuntana ja säilyttää päätöksenteko Juvalla.
Nyt tarvitaan enemmän yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa, että Juvalla säilyy kuntalaisille ja vapaa-ajan asukkaille tärkeät sote- ja pelastuspalvelut riittävän lähellä. Elinvoimaiset ja viihtyisät kunnat houkuttelevat asukkaikseen myös hyvinvointialueen tarvitsemia ammattilaisia.
Kunnan pitää tehdä yhteistyötä kylien toimijoiden sekä kolmannen ja neljännen sektorin kanssa. Yhdessä saamme järjestettyä Juvalla esimerkiksi tapahtumia, jotka parhaimmillaan vetävät niin paljon väkeä, että 5-tiellä ei ole sellaisia ruuhkia ennen nähty.