Olen pitkän linja kuntapoliitikko ja ollut mukana Juvan kunnallisissa kuin myös maakunnallisissa luottamustehtävissä useina vaalikausina aina 80 luvulta saakka valtuutettuna, kunnan edustajana maakunnallisissa tehtävissä ja mm. nykyisen Eloisan eli entisen Essoten sairaanhoitokuntayhtymän tarkastuslautakunnassa. Valittu Kaakkois-Suomen vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaaksi v 2015. Nämä tehtävät ovat opettaneet kyvyn nähdä horisontin taakse, aistia riskitekijät ja kuinka niihin tulee varautua. Tähän liittyy oleellisesti tarkka talouden seuranta yhteisten verovarojen käytöstä. Perheeseeni kuuluu vaimo ja yksi lapsi sekä Roomeo, joka on koiramme. Harrastuksia on ollut useitakin mutta nyt on aikaa ollut musiikin tekemiseen ja tuottamiseen sekä perhe-elämän vaalimiseen.
Perheeseen kuuluu vaimo ja yksi lapsi. Nykyään puoliammattilainen muusikko.
Energian hinta vaikuttaa kaikilla elämän osa-alueilla. Lupaan yrittää alentaa sähkönkäyttäjien sähköenergian siirtomaksuja. Talous ja vetovoima on saatava nousuun. Korkeat siirtomaksut ovat myrkkyä talouden kehittymiselle. Tilanne on korjattava
Arjenhallintaa helpotetaan lisäämällä vanhuksille ja eläkeläisille hallinnointipalveluja. Omaisilla ei aina riitä tähän aikaa eikä monesti osaamistakaan. Ympärivuorokautisen sairaanhoidon puutteet Juvalla on korjattava. Jopa 6 tuntia pitkä odotusaika Mikkelin päivystyksessä ovat jo ihmisoikeusrikkomus!
Pidän tärkeänä tänä aikana kunnan kykyä ennakoida ja valmistautua eri keinoin turvallisuuden ja varautumisen uhkakuviin. Infra on suojeltava. Yhteistyötä ja satsauksia esim. reserviläisten, MPK:n ja vastaavien järjestöjen kanssa. Lista muutostarpeisiin on moninainen ja akuutti. Käy lukemassa niistä https://reijopaunonen.fi/vaalit