471

Anne Paasonen

Jyväskylä, Keski-Suomi
sairaanhoitaja, 47

Anne Paasonen -Yhdessä hyvä tullee!

Olen Anne Paasonen, terveydenhoitoalan asiantuntija. Olen opiskellut terveydenhoitaja YAMK, erikoistuin kehittämiseen ja johtamiseen. Työskentelen iäkkäiden parissa sairaanhoitajana ja tiimivastaavana, olen viime vuosina työskennellyt myös lasten suojelussa.

Olen huolissani iäkkäiden tulevaisuudesta. Hoitajamitoituksia pienennetään ja hoitopaikkoja vähennetään. Iäkkäät tarvitsevat onnellisen elämän ja arvokkaan kohtelun. Se ei onnistu nykyisillä mitoituksilla. Hoitajat ovat uupuneita. Tähän tarvitaan muutosta, jotta kaikki saavat arvokkaan elämän.

Olen myös huolissani lasten ja nuorten tulevaisuudesta. Lapset ja nuoret tarvitsevat ennalta ehkäisevää toimintaa, jotta yksinäisyyttä ja syrjäytymistä ei tapahtuisi. Lasten suojelu tarvitsee myös paljon satsausta. Erityislapset ovat minun sydämestä löytäneet paikkansa ja toivon heille yksilöllistä tukea opetukseen.

Olen Korpilahdelta ja pidän tärkeänä, että palveluita löytyy myös kaupungin ulkopuolelta. Haluan, että maalla asuvia ei syrjittäisi. Kaikki eivät halua asua kaupungissa.

Anne Paasonen -Yhdessä hyvä tullee!

Vaaliteemat

Iäkkäille arvokas elämä

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja ennaltaehkäisevä toiminta

Yhteisöllisyys ja palveluiden pysyvyys