Olen lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevä suurenperheen äiti. Toimin tällä hetkellä varavaltuutettuna ja sivistyslautakunnan jäsenenä.
Tahdon olla rakentamassa Jyväskylää, jossa ihmisen on hyvä elää ja asua, iästä, asemasta tai taustasta riippumatta.
Pidän tärkeänä edistää jokaisen lapsen ja nuoren tasavertaista oikeutta oppia, kasvaa ja kehittyä. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisotoimen resurssit on turvattava, jotta tämä toteutuu.
Poliittisen päätöksenteon tulee olla johdonmukaista ja pitkäjänteistä perustuen riittävään tietoon ja ymmärrykseen, ihmisten tulee voida luottaa siihen, että päätöksiä tehdään avoimesti, viisaasti sydämellä ja järjellä harkiten.
Kaupungin taloustilanne on ajanut tekemään kipeitä leikkauksia perusopetuksen resursseihin ja tämän seurauksena kouluista kaikuu hätähuutoja. Leikkauksista kärsivät kaikki, niin koulun henkilökunta, kuin oppilaat perheineen.
Jokaisella lapsella on oikeus oppia ja käydä koulua. Riittämättömät tuen resurssit heikentävät tätä oikeutta.
On myös tärkeää huomioida kerrannaisvaikutukset, joita seuraa esimerkiksi riittämättömistä tuen resursseista. Kun tukea tarvitseva oppilas ei saa riittävästi tarvitsemaansa tukea, tämä heijastuu pahimmillaan koko luokan oppimisrauhaan ja opettajien jaksamiseen.