474

Mauri Pekkarinen

Jyväskylä, Keski-Suomi
ministeri, yhteiskuntatieteiden maisteri, 77

Olen uusi, mutta kohtuullisen kokenut kuntapäättäjä. Ennätin olla valtuutettu 10 kaudelle. Jätin, kun lähdin Brysseliin. Eduskunnassa toimin 40 v, ministerinä 12 v, Euroopan Parlamentissa 5 vuotta. Kuntaministerinä 4 vuotta ja Suomen Kuntaliiton valtuuston pj 7 vuotta.

Vaaliteemat

Kumppanuus osaamisen ja yrittämisen välile

Jvväskylässä om 40.000 koululaista ja opiskelijaa. Se on valtava osaamispotentiaali. Meillä on myös hyvä määrä yrityksiä ja yrittäjyyttä. Osaaminen ja yrittäjyys eivät kohtaa riittävän hyvin toisiaan tukevalla tavalla. Tarvitaan yhteinen toiminta-alusta tai kumppanuus, jossa kumpikin osapuoli hyödyttää toista pareemmin.

Koko kaupunki kukoistamaan!

JKL on luonnonkaunis, monien kaupunginosien ja kylien verkko. Sen elinvoimaa tulee tukea joustavammalla kaavoituksella ja rakentamisella, infran kehittämisllä, pienyrittäjyyden toimitiloja ja palveluja. Ydinkeskusta elinvoima on palautettava. Jyväskylä on Suomen liikuuntapääkaupunki ja kulttuurin kehto. Niitä vaalittava.

Koulutukselle rahat ja rauha!

Sivistyksen kehdon, Jyväskylän, on huolehdittava peruskoulunsa suorituskyvystä. Se tarkoittaa koulurauhan takaamista. Suurkoulujen ratkaisu oli väärä. Peinmmät luokat ja kouluyhteisöt parempi, mutta nyt jo lähes myöhäistä.