Koulutukseltani olen terveystieteiden tohtori gerontologian ja kansanterveyden alalta ja kasvatustieteen maisteri luokanopettajan koulutusohjelmasta. Tällä hetkellä toimin asiantuntijatehtävässä kolmannella sektorilla IkiOma Ikä ry:ssä. Yhdistys tukee luontoperustaisilla toimillaan ikääntyvien terveyttä ja hyvinvointia.
Haluan vaikuttaa ikäihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä varmistaa heille mahdollisuudet osallisuuteen ja hyvään elämänlaatuun. Toimintakykyä ylläpitävät esimerkiksi mahdollisuudet sosiaaliseen kanssakäymiseen, elinikäiseen oppimiseen ja liikunnasta ja kulttuurista nauttimiseen, sekä tunne siitä, että voi itse vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Tärkeää on saada tarvitsemaansa apua ja tukea heti, kun siihen tulee tarve.
Haluan vaikuttaa siihen, että lapsille ja nuorille taataan mahdollisuudet tasapainoiseen kasvuun ja kehitykseen turvallisissa kasvuympäristöissä. Lähikoulut ovat tärkeitä erityisesti koulutiensä aloittaville. Oppilaiden on saatava tarvitsemaansa apua, jos oppimista vaikeuttavien ongelmia ilmaantuu. Tämän mahdollistaminen merkitsee myös sitä, että kasvattajien, huoltajien ja opettajien, tulee saada riittävät resurssit tuen antamiseen.
Liikuntakaupunkina Jyväskylän tulee huolehtia, että kaikilla kuntalaisilla taustasta riippumatta on mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen. Lähiluontokohteiden säilyttäminen on tärkeää. Lähellä olevat luontoliikuntaympäristöt lisäävät kaikenikäisten liikunta-aktiivisuutta. Luonnosta saatavilla terveys- ja hyvinvointivaikutuksilla on mahdollista ennaltaehkäistä monenlaisia sairauksia.