159

Milla Marika Runsala

Sitoutumaton
Kaarina, Varsinais-Suomi
FT; MBA, liiketoiminnankehityspäällikkö, 41

Olen filosofian tohtori ja liiketoiminnan kehityspäällikkö, joka sitoutuu ainoastaan tavoittelemaan parempaa huomista koko Kaarinaan. Perheeseeni kuuluu 16- ja 13-vuotiaat pojat, 6-vuotias tytär sekä aviomies tyttärineen. Olen kaupunginvaltuutettu sekä teknisen lautakunnan jäsen. Johdan ylpeänä myös perustamaani kaarinalaista urheiluseuraa, Rannikon Voimaa. Uskon, että liikunta ja mieluista yhteisötoiminta voivat toimia lääkkeenä moneen vaivaan. En pidä vastakkainasettelusta sillä tiedän, että erinomaiset neuvottelu- ja ihmissuhdetaidot ovat avainasemassa niin menestyvässä liiketoiminnassa kuin politiikassakin. Vastakkainasettelu toimii kehityksen jarruna.

Vaaliteemat

Parhaat paikalliset palvelut!

Haluan, että kaupungin hyvät palvelut ylettyvät joka puolelle Kaarinaa, myös Piikkiöön ja Littoisiin. Esimerkiksi julkisen liikenteen on oltava kaikkialla toimivaa ja julkisten tilojen, kuten koulujen ja päiväkotien, on oltava kaikkialla hyviä, toimivia, turvallisia sekä terveysturvallisia. Myös liikunta- ja yhteisötoimintapaikkoihin on panostettava tasapuolisesti. Tietenkään Kaarinaan ei voi rakentaa vaikkapa kolmea uimahallia, mutta joka suunnalla tulee olla hyvin suunniteltuja ja hoidettuja ulkoilu-, virkistys-, liikunta- sekä yhteisötoimintapaikkoja kaikille ikäryhmille.

Liikunta ja hyvinvointi!

Koska sosiaali- ja terveyspalvelut on jo viety kunnilta, on entistä kriittisempää, että kunnat panostavat liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Liikunta- sekä yhteisötoiminta tuovat kuntalaisia yhteen tukien terveyttä, hyvinvointia ja tyytyväisyyttä.

Nuoret ja ikäihmiset!

Haluan, että kaupunkimme kuuntelee sekä vastaa nuorten sekä ikäihmisten toiveisiin. Esimerkiksi yksinäisyys on yhä kasvava ongelma, myös Kaarinassa. Toimimalla yhdessä kuntalaisten kanssa pystymme kehittämään Kaarinasta onnellisimman paikan elää.