Olen kalajokinen ison perheen isä, opettaja ja sivutoiminen yrittäjä. Harrastan monipuolisesti liikuntaa, metsästystä ja kalastusta lasten kanssa.
Olen toisen kauden valtuutettu ja myös vara-aluevaltuutettu.
Kalajoelle olen kaupungin hallituksen jäsen. Lisäksi olen Vestian hallituksen jäsen. Aiemmin olin Kalajoella perusturvalautakunnan (sote-asiat) jäsen ja viimeiset kaksi vuotta puheenjohtajana.
Pyrin kolmannelle kaudelle kunnanvaltuustoon. Osaamiseni luottamustehtävissä toimimiseen on kahden edellisen kauden aikana kertynyt monissa eri rooleissa, viimeksi Kalajoen kaupunginhallituksen jäsenenä. Koen, että minun osaamiselle olisi jatkossakin tarvetta.
Luottamustehtävissä on oleellista, että uskaltaa tuoda mielipiteensä julki ja tarvittaessa tehdä muutosesityksiä. Joskus asioissa on useita tapoja toimia oikein kuntalaisten parhaaksi. Myöskin demokraattisiin päätöksiin sopeutuminen ja niiden hyväksyminen on tarvittava taito ja tätäkin olen edellisillä kausilla saanut oppia.
Kalajoella on monet asiat tällä hetkellä keskimääräistä paremmalla tolalla. Meillä on kohtuullisen vahva talous ja rakennuksia on uudistettu ripeällä aikataululla.
Lukion uusi rakennus tulee ajankohtaiseksi ensi kaudella. Kuin myös uuden uimahallin ja mahdollisen kylpylän rakentaminen.
Lupaan olla kokouksissa paikalla ja perehtyä päätettäviin asioihin. Lupaan toimia koko kunnan ja kaikkien kuntalaisten parhaaksi.
Huolena Kalajoella on väkiluvun kehitys. Meillä syntyy vähän lapsia, sama trendi mikä näkyy koko valtakunnan tasolla. Tähän pitää laittaa ensi kaudella resursseja. Yksi konkreettinen keino olisi tukea vanhempia lapsiperheen arjessa. Tämä tarve nousee myös tutkimuksissa esille. Olenkin tullut siihen lopputulemaan, että pyrin saamaan Kalajoelle lapsiperheille maksutonta kotipalvelua, niin kuin meillä oli ennen hyvinvointialue uudistusta.
Yksi kehitettävä asia yhdessä Pohteen kanssa on vanhusten monipuolisemmat asumismahdollisuudet.