155

Eero Ojanen

Kangasala, Pirkanmaa
yrittäjä, 36

Olen 36-vuotias kolmen lapsen isä ja aviomies Sahalahdesta. Koulutukseltani olen Agrologi (amk) ja tällä hetkellä toimin yrittäjänä. Olen saanut nauttia turvallisesta ja rauhallisesta elämästä kotikaupungissani. Halusin lähteä ehdolle kuntavaaleihin, koska haluan olla varmistamassa, että myös minun lapsillani on sama mahdollisuus tulevaisuudessa. Minulle on myös tärkeää, että edelliset sukupolvet saavat ansaitsemansa arvokkaan vanhuuden. Vahvat peruspalvelut ovat minulle tärkeä asia ja ne ovat hyvinvointiyhteiskunnan peruskivi. Kangasala kasvaa ja kehittyy, mutta kestävän kasvun edellytys on vahvat peruspalvelut sekä talous.

Vaaliteemat

Vahvat peruspalvelut = Turvallinen arki

Varhaiskasvatus-, koulutus- ja sivistyspalvelut sekä elinvoiman edistäminen ovat kaupungin tärkeimmät tehtävät. Vahva saavutettavuus sekä kattava palveluverkosto luovat perusturvaa kaupungin asukkaille. Palveluiden pitää olla jokaisen kuntalaisen saatavilla asuinpaikasta tai iästä riippumatta. Turvallisuuden tunne tuottaa hyvinvointia sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä

Kestävää ja hallittua Kasvua

Vahva kuntatalous on edellytys palvelutason ylläpidolle ja tulevaisuuden investoinneille. Velan määrän kasvua on hidastettava ja investoinneissa on otettava huomioon realistinen takaisinmaksuennuste. Tulevaisuuden investoinnit on suunniteltava palveluiden tarpeen näkökulmasta eikä arkkitehtien visioiden perusteella. Kaupunki ei saa laiminlyödä jo omistamiensa kiinteistöjen huoltoa sekä kehittämistä. Laiminlyönnit johtavat rakennuksen sekä palveluiden lakkauttamiseen. Huolto- ja kunnossapito ovat olennainen osa rakennuksien elinikää ja kestävää kehitystä.

Aktiivinen perhepolitiikka luo turvaa sekä kestävää kasvua

Meidän pitää tehdä ratkaisuja, jotka tukevat perheitä elämän eri vaiheissa. Aktiivisella perhepolitiikalla rakennamme kestävää tulevaisuutta Suomelle. Kouluista sekä varhaiskasvatuksesta leikkaaminen ei ole oikea ratkaisu kaupungin talouden pelastamiseksi. Selkeä ja turvallinen koulupolku on jokaisen lapsen sekä nuoren perusoikeus. Peruskoulujen ja varhaiskasvatuksen ryhmäkoot on pidettä kohtuullisen kokoisena ja opetuksen tukea pitää olla saataville kaikille sitä tarvitseville.