3

Milja Halttunen

Kangasniemi, Etelä-Savo
metsätalousinsinööri, asiakkuuspäällikkö, 23

Olen paljasjalkainen kangasniemeläinen, maalaistalon kasvatti Makkolan kylältä. Pian 24-vuotiset juureni ovat vahvasti kotikuntamme ja kotitilamme mullassa.

Vuonna 2022 sukupolvenvaihdoksen myötä minusta tuli veljeni kanssa kymmenes kotitilamme maita ja metsiä hoitava sukupolvi. Pienestä pitäen olen tottunut ottamaan osaa tilamme töihin, mutta myös kouluttautumalla metsätalousinsinööriksi olen saanut ja saan tehdä pitkäjänteistä, ylisukupolvista ja merkityksellistä työtä metsiemme parissa.

Vapaa-aikani kuluu luonnossa liikkuen, metsiä kierrellen, leipoen sekä ruokaa laittaen. Vaarini jalanjäljillä olen saanut kosketuksen myös yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen ja ne ovat lähellä sydäntäni.

Olen ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu sekä kunnanhallituksen jäsen. Tiedostan, että vastuun kantajana on tehtävä ratkaisuja kauaskatseisesti sekä vastuullisesti niin ympäristö- kuin sosiaaliset ja taloudellisetkin näkökulmat huomioiden. Arvostan tässä ratkaisukeskeisiä toimintatapoja, rakentavaa vuorovaikutusta sekä päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta.

Olen ehdolla kotikuntani kunnanvaltuustoon, koska haluan olla edelleen vaikuttamassa siihen, että koko Kangasniemi säilyisi vastaisuudessakin elin- ja vetovoimaisena.

Vaaliteemojeni lisäksi minulle seuraavat viiden M-kirjaimen teemat ovat tärkeitä:
<3 Metsät. Metsiemme moninaiskäyttö on hyvinvointimme ja vaurautemme kivijalka.
<3 Maaseutu. Yhdenvertaisten peruspalveluiden tarjoaminen myös taajaman ulkopuolella asuville.
<3 Matkailu. Kuntamme vetovoiman kasvattaminen, myös matkailuyrittäjyyttä tukien.
<3 Monipaikkaisuus. Merkitys kuntamme elinvoiman lisääjänä ja voimavarana.
<3 Maisema. Kauniin kotikuntamme luontoarvojen näkeminen vahvimpana valttikorttinamme.

Vaaliteemat

Elin- ja vetovoimaa

Haluan olla vaikuttamassa siihen, että koko Kangasniemi säilyisi vastaisuudessakin elin- ja vetovoimaisena.

Kuntalaisten yhdenvertaisuus

Haluan edistää siitä, että jokaista kuntalaista kohdellaan yhdenvertaisesti.

Liikuntamahdollisuuksia kaikille

Haluan olla vaikuttamassa siihen, että Kangasniemen kunta tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa iästä ja asuinpaikasta kunnassa riippumatta.