Olen 1. kauden valtuutettu ja haen nyt jatkokautta. Toimin yrittäjänä ja osakkaana sähköautojen akkuja korjaamassa ja huoltavassa Akkuauto Finland Oy:ssä. Asun Venesjärvellä kahden yläkouluikäisen lapsen, avopuolison ja koiran kanssa.
Olen kuluneen vaalikauden toiminut myös kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajana ja innovaatiotyöryhmän puheenjohtajana.
Vapaa-ajalla toimin Kankaanpään seudun Leiskun hallituksen sihteerinä ja rahastonhoitajana ja muutenkin olen aktiivisesti seuran toiminnassa mukana. Minulle lasten (ja vanhempienkin) liikunta on tärkeää ja yksi vaaliteemoistani. Toimin myös Suomen Urheiluliiton liittovaltuustossa Satakunnan valtuutettuna.
Olen myös SAMK:n hallituksen jäsen.
Tiesitkö, että liikkumattomuuden ja paikallaanolon kustannukset
ovat yli 4,7 miljardia euroa vuosittain?
Väestömme vanhenee, ja samaan aikaan toimintakykymme
heikkenee sukupolvi sukupolvelta. Move-mittausten mukaan 40
prosenttia 5- ja 8-luokkalaisista on niin heikossa kunnossa, että se
voi haitata jaksamista arjessa. Pohjois-Satakunnassa luvut ovat vielä huonommat. Vuonna 2040 50-vuotiaista miehistä
enää 2 % on hyvässä kestävyyskunnossa. Liikkumattomuus uhkaa
hyvinvointia, oppimista sekä työ- ja toimintakykyä – ja nakertaa koko
hyvinvointiyhteiskuntamme sekä taloutemme perustaa.
Meidän on yksinkertaisesti pakko tehdä jotain. Lasten elämään on pakko saada lisää liikuntaa. Koulussa, vapaa-ajalla, harrastuksissa. Rakennetaan lihasvoimin liikuttava kunta ja lisätään arkiliikuntaa. Lapsille ja aikuisille lisää "höntsäliikuntaa" ilman liian vakavia kilpailullisia tavoitteita.
Kankaanpää elää teollisista työpaikoista. Vaikka meillä olisi kuinka hienot liikuntapaikat ja kyläkoulut, ihmiset muuttavat pois, jos täällä ei ole työpaikkoja. Yrityksien toiminnan perusedellytykset pitää taata.
Esimerkiksi kaavoitus on sellainen. Kaavoista pitää pystyä joustamaan ripeästi, jos yritys haluaa Kankaanpäähän rakentaa.
Kaupunki voi tukea myös tapaamalla yrittäjiä, kuuntelemalla heidän huolia ja murheita sekä auttamalla kehityshankkeiden käynnistämisessä opastamalla erilaisten tukien hakemisessa.
Viime vuosina on havahduttu siihen, että ei ole pakko asua ison kaupungin sykkeessä voidakseen kuitenkin työskennellä jopa kansainvälisissä suuryrityksissä. Toimivat etäyhteydet mahdollistavat elämän edullisessa ja stressittömässä ympäristössä mukavan ja helpon arjen keskellä. Eivät ihmiset muuta tänne tänne muualta keskustaan asumaan, vaan täältä haetaan maaseudun rauhaa.
Meillä on Kankaanpäässä vielä toimivia kyläkouluja ja kyläyhteisöjä. Pidetään ne elossa ja kehitetään niitä. Tämä ei vaadi kaupungilta edes isoja satsauksia. Kunhan koulut ja tiet pidetään kunnossa, vireät kyläyhdistykset hoitavat lopun. Kyläkouluja on Suomessa aina vaan vähemmän, mutta aina löytyy niitä, jotka arvostavat pienen koulun luokkarajat ylittävää yhteisöllisyyttä ja ovat jopa valmiita muuttamaan paikkakunnalle kyläkoulun perässä. Vireät kylät on nähtävä vetovoimatekijänä.