22

Jakub Vacuska

Kärsämäki, Pohjois-Pohjanmaa
eräopas, metsuri, 38

Olen kokenut elämässäni monia mielenkiintoisia asioita - sekä myönteisiä että kielteisiä. Kaikki ne ovat muokanneet - ja muokkaavat edelleen - ajatteluani. Kuuntelen ja tykkään oppia uusia asioita, ja siksi olen sitä mieltä, että jatkuva kouluttautuminen on välttämätöntä positiivisen elämän kannalta ja antaa meille voiman vaikuttaa myönteisesti ympärillämme oleviin ihmisiin. Nykyään, kun kaaos hallitsee maailmaa ja populismi vaikuttaa paikallisesta poliittisesta tilanteesta maailmanlaajuiseen, kansalaisten hyvinvointi on hyvin tärkeää.

Vaaliteemat

Luonnon ja yrittäjien arvostaminen

Ulkomaalaisena, jolla on juuret keskieurooppalaisessa kulttuurissa, näen luonnon erittäin mielenkiintoisena mahdollisuutena ulkomaisille liikekumppanuuksille. Aikana, jolloin hallitus leikkaa kunnilta ja rankaisee kuntia ja alueita, haluaisin edistää esimerkiksi matkailua ja hyödyntää ympärillämme olevaa kaunista maaseutua. En usko, että tuulivoimapuistojen rakentaminen on pitkällä aikavälillä kuntamme eikä varsinkaan Suomen ja koko Euroopan unionin etu. Näen paljon suurempia mahdollisuuksia esimerkiksi biokaasulaitoksissa, jotka eivät yleensä rumenna ympäristöä ja paikallisten yrittäjien osuus hankkeessa voi olla paljon suurempi. Eräoppaana, metsurina, agrologiopiskelijana, sekä entisenä ydinvoimalaitoksen teknisen turvallisuusosaston esimiehenä uskon, että meillä on yhä enemmän mahdollisuuksia houkutella sijoittajia ja kävijöitä Kärsämäelle ja siten yhteisin ponnistuksin luoda yhteiskuntamme toimivuuden kannalta välttämättömiä työpaikkoja.

Usko nuorisomme valoisaan tulevaisuuteen, kunnioitus vanhempia kansalaisia kohtaan

Hyvinvointi on tärkeää meille kaikkialle - nuorimmasta vanhimpaan. Velvollisuutemme on varmistaa, että lapsilla on lupaava tulevaisuus ja näyttää heille esimerkkiä siitä, miten vanhuksista tulee huolehtia. Loppujen lopuksi me kaikki tarvitsemme jonain päivänä apua! Hyvinvoiva vanhuus pitäisi olla palkinto elinikäisestä työstä, joka on nykyisten eläkeläisten ansiosta tehnyt Suomesta maailmanluokan talouden. Tärkeää olisi huolehtia laadukasta ruokapalvelustaa sekä mahdollistaa virkistystä luonnossa ja heille sopivissa harrastuksissa, kuten vesiliikunnassa.
Pienten lasten isänä pidän luotettavia palveluita ja tiloja sekä laadukasta kouluruokaa lasten kasvatuksessa erittäin tärkeänä asiana. Lapset ovat tulevaisuutemme, ja heidän terveytensä ja mahdollisuus myönteiseen tulevaisuuteen on minulle kaikkein tärkein asia. Luonnossa perheen ja ystävien kanssa vietetty aika on monille meistä todella tärkeää. Meitä eivät ympäröi Suomen suurimmat järvet ja mäet, mutta pienellä vaivalla voimme nauttia läheisten, kallioiden ympäröimien metsäjärvien salaperäisen pinnan kauneudesta ja hiljaisuudesta. Lähellämme on Natura-alueita ja monia kauniita laavuja. Pienellä vaivalla, joka mielestäni kannattaa, voitaisiin rakentaa uusia luontopolkuja ja muokata olemassa olevia mahdollistaen ajanvieton perheen ja läheisten kanssa.