21

Virpi Ruotsalainen

Kärsämäki, Pohjois-Pohjanmaa
yrittäjä, projektipäällikkö, 40

Tulevaisuuden Kärsämäki rakennetaan yhdessä – osaavalla ja ratkaisukeskeisellä otteella!

Minulla on monipuolinen näkemys ja vankka käytännön kokemus siitä, miten kuntamme voi kehittyä elinvoimaiseksi ja houkuttelevaksi paikaksi asua, yrittää ja kasvaa. Olen sosionomi (AMK), matkailun ja markkinoinnin restonomi (AMK) sekä yrittäjän ammattitutkinnon suorittanut käytännön kehittäjä. Työurani on kuljettanut minut lastensuojelusta pitkäaikaistyöttömien tukemiseen ja hanketyöhön, ja nyt työskentelen maahanmuuttajien kotouttamisen parissa viiden kunnan alueella. Tämä kokemus on antanut minulle laajan ymmärryksen erilaisista rahoitusmahdollisuuksista – tietoa, josta kunnassamme on hyötyä alati kiristyvässä taloustilanteessa.

Palasin kotitilalleni kymmenen vuotta sitten ja olen kehittänyt maatilaani eteenpäin Luonnon Sylin matkailupalveluilla. Yrittäjyys, kehittäminen ja uudistaminen ovat minulle arkipäivää, ja haluan tuoda tämän osaamisen myös kunnallispolitiikkaan.

Perheeseeni kuuluu kolme kouluikäistä poikaa sekä samassa pihapiirissä asuva vaari, joten tiedän omakohtaisesti, kuinka tärkeää on säilyttää palvelut lähellä – lasten, perheiden ja ikäihmisten arjen turvaamiseksi. Olen erityisen huolissani omaishoitajien jaksamisesta ja vanhusten palveluiden turvaamisesta sote-myllerryksen keskellä.

Kärsämäen tulevaisuus vaatii rohkeaa kehittämistä, yhteistyötä ja päätöksiä, jotka tehdään kuntalaisten parhaaksi. Olen valmis tarttumaan työhön – kanssasi ja kuntamme hyväksi!

Vaaliteemat

Paikalliset palvelut säilytettävä.

Palvelut eivät ole menoerä, vaan sijoitus kunnan elinvoimaan. Hyvin toimivat lähipalvelut lisäävät asukkaiden hyvinvointia ja varmistavat, että Kärsämäki on turvallinen ja viihtyisä paikka kaikenikäisille.

Veto- ja pitovoimaan panostettava.

Kunnan vetovoima ei synny itsestään – sitä rakennetaan määrätietoisilla toimilla. Kehitetään palveluja, panostetaan yhteistyöhön ja luodaan kunnasta houkutteleva paikka uusille asukkaille ja yrityksille.

Kärsämäki – yrittäjäystävällinen ja kehittyvä kunta

Elinvoimainen kunta tarvitsee vahvaa yrittäjyyttä. Kilpailutukset on tehtävä viisaasti niin, että ne tukevat paikallista elinkeinoelämää. Uusia yrityksiä on houkuteltava, ja nykyisiä tuettava entistä paremmin.

Kärsämäki ansaitsee tulevaisuuteen katsovan, ratkaisukeskeisen päättäjän. Olen valmis toimimaan – sinun ja kuntamme hyväksi.