13

Maria Taipale

Karstula, Keski-Suomi
arviointiasiantuntija, 46

Olen Maria, 46-vuotias arviointiasiantuntija Karstulasta. Työskentelen kunta-alan arvioinnin parissa, ja minulle on tärkeää, että päätöksenteko perustuu tietoon, harkintaan ja pitkän aikavälin vaikutusten arviointiin.

Kestävä kuntatalous ei synny hätiköimällä, vaan fiksulla ja pitkäjänteisellä taloudenpidolla. Uskon, että kuntien välinen yhteistyö palveluiden järjestämisessä on avain parempiin ratkaisuihin – yhdessä voimme saada enemmän aikaan ja turvata laadukkaat palvelut kuntalaisille.

Vaaliteemat

Tietopohjaista päätöksentekoa

Teen päätöksiä aina tutkittuun tietoon ja asiantuntijanäkemyksiin perustuen, en mutu-tuntumalla. Tulen edistämään vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttöönottoa kunnan päätöksenteossa, jotta päätösten vaikutukset kuntalaisiin, ympäristöön ja talouteen ymmärretään paremmin.

Kestävä kuntatalous

Tasapainoisen talouden perustaksi on pohjauduttava ajantasaiseen tilannekuva sekä laskennallisiin ennusteisiin. Väestörakenteen kehitys, valtion tukipolitiikka ja muut toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset tuovat päätöksentekoon painetta miettiä, kuinka kunnan perustehtävistä suoriudutaan. Kunnan tuottamien palveluiden määrää ja laatua, omistamisen strategiaa sekä investointeja on arvioitava tarkasti.

Kuntien välinen yhteistyö

Pyrin edistämään kuntien välistä yhteistyötä palveluiden järjestämisessä. Yhdessä toimimalla saadaan enemmän aikaan, parannetaan palveluita ja löydetään fiksumpia ratkaisuja asukkaiden arkeen.