Olen Satu Koskinen Karstulan kunnan Pääjärven kylän Luksanniemeltä. Olen ammatiltani maatalousyrittäjä ja koulutukseltani agrologi. Luottamustoimissa olen Karstulan kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja, sisäisen tarkastuksen ja riskienhallinnan jaoston puheenjohtaja sekä Karstulan lämpöverkon hallituksen puheenjohtaja. Olen aktiivinen Keskustalainen ja mukana toiminnassa paikallisella, maakunnallisella ja valtakunnallisella tasoilla. Harrastan käsitöitä, mökkeilyä ja elokuvia. Ammattini puolesta olen paljon ulkona ja liikun. Suomenvuohi ja suomalainen villa ovat erityisen kiinnostuksen kohteina. Samoin monenlainen järjestötoiminta. Olen MTK Karhin johtokunnan jäsen sekä Karstulan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja.
Kunnalliset palvelut tuotetaan verovaroilla. Jotta kunta voisi tuottaa näitä palveluja, tarvitaan siis yrityksiä ja työtä turvaamaan kuntien taloutta. Työpaikkojen turvaaminen luomalla yrityksille hyvät edellytykset toimia on mielestäni yksi keskeisimpiä valtuutetun tehtäviä.
Koulu, lukio, päivähoito, rakentaminen, kaavoitus, liikunta, vesi, viemäri, tiet, kulttuuri, kansalaisopisto, asuminen, ympäristö jne. Lista ei varmasti ole kattava. Kaikki tarvitsemme näitä palveluja jossain vaiheessa elämäämme. Useita päivittäin. Sanottiin, että kun Sote siirtyi hyvinvointialueelle, niin mitä jäi ?. Valtuutettu päättää ja on mukana kehittämässä monenlaisia ja monen kokoisia asioita. Olen edelleen kiinnostunut kehittämään oman kuntani palveluita. Täydellä sydämellä.
Kunnan vuokra-asuntokanta alkaa olla jo aika iäkästä. Osaa on remontoitu ja laitettu hienosti kuntoon, mutta selkeästi Karstulassa alkaa olla pulaa isommista vuokra-asunnoista ja nuorille perheille suunnatuista vuokra-asunnoista. Entisen sairaala-alueen kaavoitus tulee vaikuttamaan ratkaisevasti asuntotilanteeseen ja asumismuotoihin Karstulassa. Tarvitaan erikokoisia, omarantaisia ja kuivanmaan tontteja, joihin suunnitellaan erilaisia asumismuotoja eri ikäisille kuntalaisille.