60

Harri Eloranta

Kauhajoki, Etelä-Pohjanmaa
maanviljelijä, yrittäjä, 50

Olen 50-vuotias yrittäjä/maanviljelijä Kainastolta. Kauhajoen maatalouskoulussa opit aikoinaan saanut viljelijä/koneenkorjaaja olen aikaa myöden suuntautunut myös rakennusalan yrittäjäksi. Yhdessä veljien kanssa työllistävä yritys toimii pääasiassa Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueella.
Kaksi valtuusto kautta sekä rakennus- ja teknisen lautakunnan toimet eri kausilla ovat tuoneet paljon tietämystä ja kokemusta kuntapolitiikasta sekä siihen vaikuttamis mahdollisuuksista.
Toimin myös kylän Nuorisoseuran toiminnassa mahdollisuuksien mukaan ja olen myös valittuna Suomen Osuuspankin edustajistoon.
Lyhyesti sanottuna oman elämänsä Sulo Vilen.

Vaaliteemat

Kylien palvelujen ja asumisen mahdollistaminen

Kylien nykyisten palvelujen säilyttäminen ja asumismahdollisuus kylissä. Kouluverkko on iso osa tätä palvelua.

Kauhajoen yritysten ja elinkeinonelämän vahvistaminen

Olemassa olevien ja uusien yritysten tukeminen. Uusien työpaikkojen myötä alueen vetovoimaisuus kasvaa, joka tuo uusia asukkaita, perheitä ja opiskelijoita Kauhajoelle.

Tarkka taloudenpitoa.

Kaupungin uusien investointien sekä nykyisten kiinteistöjen tarkempi tarve analysointi.