Olen 52-vuotias maatalousyrittäjä Hangaskylästä, perheeseeni kuuluu vaimo ja lapsia on 3kpl. Tilallamme on lypsykarjaa yhden robotillisen verran eli n.70kpl ja nuorkarja päälle. Suunnitelmissa on vaiheittainen sukupolvenvaihdos vanhimman tilalla työskentelevän pojan kanssa. Olen ollut nuoresta lähtien kylän yhdistystoiminnoissa mukana sen mitä on ehtinyt. Liikaa vapaata näissä hommissa ei ole, mutta yhteiskunnallisia asioita on tullut seurattua ja lähdin ehdokkaaksi, jotta on mukana edes omalla pienellä panoksella.
Sivukylillä pääväylät on surkeassa kunnossa. Paikka paikan päällä.
Kiinteistöveroa maksetaan täälläkin, mutta vastinetta sille rahalle tulee kovin huonosti.
Kouluverkkoa kannattaa tarkastella tarkoin ennen supistamisia, laskea mukaan myös kuljetuskustannukset. Varhaiskasvatuksessa kaikkea ei voi mitata rahassa.
Yhteisiä asioita hoidettaessa vältettävä Yhdysvaltojen esimerkin kaltaista kahteen leiriin jakautumista.