63

Aarno Alaluusua

Kemijärvi, Lappi
insinöörineuvos, DI, 75

Olen syntynyt pian 2. maailmansodan jälkeen 1949 Luusuansaaressa. Minut on siis ensikerran pesty luonnontilaisen Kemijärven vedellä. Kävin koulun ja opiskelin yhteensä pari kymmentä vuotta. Diplomi-insinöörinä suunnittelin ja rakennuttelin kaukolämmitysjärjestelmiä Pohjois- ja Eteläpohjanmaalle, Kempeleeseen ja Jalasjärvelle. Työ oli haastavaa mutta antoisaa sillä siihen mennessä kaukolämpöä oli rakennettu vain muutamaan suurimpaan kaupunkiin Suomessa. Täytyi löytää tekniikat, jotka olisivat sopivia nimen omaa pieniin taajamiin. Jo silloin käyttäessämme kiinteitä kotimaisia polttoaineita rakensimme "vihreää siirtymää", vaikka tätä termiä ei vielä ollut keksittykään. Synnyinseudulle palasin takaisin eläkeläisenä. Täällä ryhdyin seuraamaan kunnallispolitiikkaa ja harrastamaan erilaisia viljelykokeiluja hankkimallani maatilalla Luusuassa. Mukaan tuli myös kaupallisen kalastajan ura, joka kuitenkin päättyi pian, kun kotijärven säännöstely paisui voimalaitosten tehonnostojen kautta kaloille ja kalanpyydyksille kohtalokkaan nopeaksi ja ennakoimattomaksi. Aktiivityöaikanani sain toiminnoistani yhteiskunnalta ylitsevuotavilta tuntuneet kulloisenkin tasavallanpresidentin vahvistamat palautteet kuten, majurin sotilasarvon, ensimmäisen luokan ritarin kunniamerkin ja insinöörineuvoksen arvonimen. Tällä valtuustokaudella olen varavaltuutettuna aktiivisesti osallistunut valtuusto- ja hallitusryhmien kokouksiin ja myös useaan valtuuston kokoukseen. Tämä yhdessä vilkkaan, koko työurani ajan toteutuneen osallistumisen alan valtakunnalliseen vaikuttamiseen lukuisten järjestöjen ja yhdistysten jäsenenä ja johtotehtävissä on antanut hyvän pohjan valtuusto- ja lautakuntatyöhön,

Vaaliteemat

KEMIJÄRVEÄ EI SAA TUHOTA

VASTA PERUSTELU TEKEE PÄÄTÖKSESTÄ HYVÄN

ON HELPPO MUUTTAA HYVÄ HENKILÖSTÖPOLITIIKKA KELVOTTOMAKSI