Olen Aila-Kaija Hjulberg os. Rantamartti. Asun Länsikoskella lapsuudenkotini maisemissa. Perheeseeni kuuluvat aviomies Mikko ja Oulussa asuva poika Mika perheineen.
Kotikyläni ympärilla oleva luonto tarjoaa monenlaista aktiviteettia liikunnasta marjastukseen. Viimevuosina harrastukseksi on tullut myös metsänhoito, työltäkin se joskus tuntuu. Hyvää kuntoilua!
Koulutukseltani olen prosessi-insinööri ja lisäksi olen suorittanut ammatilliset opettajaopinnot. Jäin eläkkeelle 42 vuoden työurani jälkeen Koulutuskuntayhtymä Lappiasta. Työssäni toimin aikuiskoulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen asiakkuusvastaavana. Ammatillisen koulutuksen osaamista olen voinut hyödyntää viime valtuustokauden ajan Lappian yhtymähallituksen jäsenenä. Varavaltuutettuna olen päässyt vaikuttamaan jo Keminmaan kunnan asioihin teknisen lautakunnan jäsenenä. Lähdin uudelleen tavoittelemaan valtuustopaikkaa, koska olen kokenut, että olen saanut vaikuttaa asioihin. Olen myös toiminut Keminmaan kylien neuvoston puheenjohtaja nyt parin vuoden ajan. Kylien elinvoiman ja yhteisöllisyyden kehittäminen on lähellä sydäntä.
Uuden koulukeskuksen suunnittelu- ja rakentaminen on tulevan valtuustokauden tärkein hanke. Jo tulevana syksynä on päätettävä rahoitusvaihtoehdot. Edellytän, että laskelmat tehdään kestävälle pohjalle. Millä 25-30 M€ investointi rahoitetaan? Veroja korottamalla, palveluja ja muita investointeja jäädyttämällä vai pitkäaikaisella velkarahalla. Entä mahdollistetaanko vihreän siirtymän ja energian rakentamiset kuntaan, kun ne tähän asti on ammuttu alas. Valtionapu pienenee koko ajan, asukasmäärä kunnassa laskee, kaivosvero ja kiinteistöverot voimalaitoksista eivät riitä mittaviin investointeihin. Korjausvelkaa tulee myös koko ajan muista kunnan kiinteistöistä ja ikääntyneistä vesi- ja viemäriverkostoista. Mikä on energian lämpökattilan kunto? Kaikki kivet tulee kääntää kunnan tulojen lisäämiseksi. Aktiivista elinkeinojen kehittämistä ja yrittäjyyteen panostamista on lisättävä. Elinkeinotointa on vahvistettava rekrytoimalla lisää henkilöstöä.
Lisäksi kunnan tulee tehdä aktiivista vaikuttamistyötä ELY-keskuksen ylläpitämien teiden perusparannusrahoituksen saamiseksi; raskaan liikenteen lisääntyminen ja jalankulkijoiden turvallisuus mm.Tervolantiellä ja Sompujärventiellä, Viitakoskentiestä puhumattakaan edellyttää teiden jatkuvaa kunnossapitoa ja kevyenliikenteen väylien rakentamista.
Kehitetään teknisen toimen palveluja asiakaslähtöisiksi ja laadukkaaksi huolehtien tarvittavista henkilöresursseista.
Otetaan haltuun ja resursoidaan uudistuneet Te-palvelut. Te-palvelujen tavoitettavuus, asiakaslähtöisyys ja jalkautuminen kylätaloille. Kunnan rooli työllisyyden hoidossa tulee olla aktiivista ja osallistavaa. Varataan budjettiin vuosittain koululaisten kesätyöseteli ja työttömien työllistämiseen .
Kunnan omistajaohjauksella ja edunvalvonnalla on hoidettavana strategisesti tärkeitä osa-alueita ja palveluja. Näitä ovat mm. ammatillinen koulutus, sillä Keminmaa on Koulutuskuntayhtymä Lappian jäsenkunta. Olemmeko koulutusmyönteinen kunta? Esimerkiksi kunnan henkilöstön osaamista on ylläpidettävä tarjoamalla lisäkoulutusmahdollisuuksia.
Kunnan on tehtävä aktiivisemmin edunvalvontaa Laphan suuntaan. Olen erittäin huolissani ikäihmisten palveluista.
Seutukunnallisissa hankkeissa ja yhteistyöfoorumeissa on hyvä olla aktiivinen ja kehittää yhteisiä palveluratkaisuja naapurikuntien kanssa.
Mitä toimenpiteitä pidän tärkeänä sivistystoimen ja varhaiskasvatuksen palveluissa?
Varhainen tuki lapsiperheille, palautetaan kodinhoitajat lapsiperheiden avuksi.
Varhaiskasvatukseen lisää hoitajia ja koulunkäynnin ohjaajia kouluihin. Erityisen tuen tarve lisääntynyt lapsilla ja nuorilla. Ei lisätä ryhmäkokoja. Koulukiusaamisen lopettamiseksi haettava tarvittavat toimenpiteet ja varhainen puuttuminen. Säännölliset vuoropuhelut vanhempien kanssa. Monipuoliset ja ilmaiset harrastusmahdollisuudet koulupäivän yhteyteen ja näistä kerhoista koulukyyditys jokivarteen.
Avoin, selkeä ja ymmärrettävä viestintä ja tiedonkulku jo asioiden valmisteluvaiheessa. Nuoriso-, vanhus- ja vammaisneuvoston roolia lisätään päätöksenteon eri vaiheessa. Virkamiesten ja päättäjien jalkautuminen tapahtumiin ja kyläiltoihin koko valtuustokauden ajan.
Tuetaan kyläyhdistysten toimintaa ja huolehditaan kylätalojen kunnosta.
Kivalo-opiston toiminnan turvaaminen koko kunnan alueella. Kirjastoauton palvelut säilytetään ja kehitetään mm. ns. monitoimiautoksi.