Olen 78-vuotias eläkeläinen, mutta terve ja elinvoimainen. Työelämäni olen toiminut yksityisen elinkeinoelämän palveluksessa, markkinoinnissa ja johtotehtävissä. Viimeksi Lalli Oy toimitusjohtajan lähes 30 vuotta. Lalli oli keskustalainen sanomalehti ja poliittinen toiminta tuli siellä hyvin tutuksi. Työelämän jälkeen olen ollut enemmän mukana itse poliittisena toimijana. Edellisellä kaudella valtuutettuna ja Kokemäen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana. Nykyisin Keskustan 1. varavaltuutettu ja muutamassa luottamustehtävässä. Vaaliteemani on nyt ”Vielä on virtaa” ja uskon pystyväni edelleen tuomaan oman kokemukseni ja osaamiseni yhteisten asioiden hoitoon.
Kunnan on huolehdittava myös syrjäseutujen elinvoimasta ja palveluista (esimerkiksi Kauvatsa). Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirryttyä hyvinvointialueelle on kunnan edelleen huolehdittava asukkaiden hyvinvointipalveluista. Erityisesti ikääntyviä ja digitaidottomia on autettava yhä enemmän näiden nettipalvelujen tekemisessä. Esimerkiksi kirjastossa pitäisi tällaista palvelua tarjota
Palvelut on säilytettävä ja niitä on parannettava ilman verotuksen kiristämistä. Palvelut saadaan tuotettua tehokkaammin esimerkiksi tekoälyä ja tekniikka hyödyntämällä. Monet palvelut voidaan tuottaa edullisemmin kuntien välisellä yhteistyöllä. Soveltuvin osin palveluja voidaan osta myös yksityisiltä yrityksiltä
Päättäjien tulee toimia niin, että itsenäinen ja elinvoimainen Kokemäki säilyy. Ei kuitenkaan niin, että kitkutellaan ja syödään hiljalleen kertynyt ylijäämä, ei kehitetä eikä investoida ja liitytään pakolla ja huonoilla ehdoilla johonkin naapurikuntaan. Mieluummin niin, että jos liitoksia tapahtuu, niin Kokemäki on se kunta mihin liitytään. Jos liitoksia kuitenkin tapahtuu, niin Kokemäen on oltava riittävän elinvoimainen houkutteleva alue suuremman kuntaorganisaation osana.