159

Teemu Parkkila

Kokkola, Keski-Pohjanmaa
Opiskelija (amk), 28

Näin vaalien alla ajattelin esitellä itseni kaikille, jotka eivät vielä minua tunne. Olen Teemu Parkkila, Keski-Pohjanmaan Keskustanuorten piirin varapuheenjohtaja, kahden lapsen isä, sosionomiopiskelija ja duunari. Olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, Haapajärveltä, mutta nykyään Kälviäiläistynyt perheenisä.

Tulen tavallisesta duunariperheestä, jossa oppi jo nuorena, että töitä tekemällä voi vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Opintojen, työn ja perhe-elämän yhdistäminen ei ole aina helppoa, mutta se antaa näkökulmaa siihen, miten yhteiskunnan päätökset näkyvät arjessa. Minulle on tärkeä edustaa sitä mitä olen ja tuoda niidenkin ääntä esille joitten ääni ei kuulu.

Lapsiperheet, ammattilaiset ja nuoret ansaitsevat parempia ratkaisuja, joissa arjen toimivuus ei ole pelkkää juhlapuhetta. Olen ehdolla kunta- ja aluevaaleissa, koska haluan olla mukana tekemässä päätöksiä, jotka tukevat tavallisten ihmisten elämää.

Toimivan arjen puolesta!

Vaaliteemat

Nuoret

Nuorilla on oltava oikeus kehittyä ja kasvaa turvallisessa ympäristössä. Liian moni nuori, joka tulee toiselta paikkakunnalta opiskelemaan, joutuu taistelemaan perusoikeuden eli oman asunnon puolesta. Tämä ei ole oikein.

Lapsiperheet

Haluan, että lapsiperheiden ääni kuuluu päätöksenteossa. Palveluiden joustavuus ja saatavuus ovat keskeisiä perusarjessa. Arki ei ole aina helppoa, ja siksi on tärkeää, että päätökset tukevat perheiden arkea – eivät estä sitä.

Ammattilaiset

Liian usein niitä, jotka tekevät työtään arjessa, ei kuulla työn kehittämisessä. On tärkeää muistaa, että vain ne, jotka oikeasti tekevät työtä, tietävät, mitä se vaatii. Ei ole oikeudenmukaista, että päätöksiä työtehtävistä tehdään niiden puolesta, jotka eivät ole itse työtä tehneet. Ammattilaisille on annettava mahdollisuus osallistua kehittämistyöhön ja saada arvostusta työstään.