Olen 41-vuotias rakennusinsinööri ja työskentelen rakennesuunnittelun parissa. Olen ennen kaikkea neljän harrastavan lapsen äiti. Vapaa-aika kuluu luottamustehtävissä, jäähallilla, jalkapallokenttien laidalla ja usein auton ratissa lapsia kuljettaen. Haluan huoleshtia siitä, että Kotkassa on hyvä elää molemmin puolin taajamaa. Haja-asutusalueita ei saa unohtaa päätöksenteossa.
Talous ei ole itseisarvo, mutta mahdollistaja. Vakaa kuntatalous on kaiken kunnan toiminnan perusta ja pohja kaikelle hyvinvoinnille. Kotka on viime vuosina onnistunut taloudenhoidossa ja samaa linjaa haluan jatkaa. Täytyy muistaa, että rahat riittävät siihen mitä tarvitsemme, ei aina siihen mitä haluamme.
Asiat toimivat parhaiten silloin kun ne ovat kaikille tärkeitä. Haluan lisätä kotkalaisten yhteisöllisyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia siihen omaan lähiympäristöön. Hyvänä esimerkkinä on osallistava budjetti. Tuetaan enemmän erilaisia kyläyhdistyksiä ja seuroja, joissa on jo aktiiviset ihmiset tekemässä.
Keskustalaisena sydämeni sykkii taajama-alueen toisella puolella. Minulle on tärkeää, että jokainen voisi elää oman näköistä elämää ja olla kuitenkin osa kaupunkiamme. Haja-asutusalueita ei saa unohtaa päätöksenteossa. Puolustan viimeiseen asti yksityistieavustuksia.
Kotkassa on upea luontoympäristö, joka tarjoaa paljon mahdollisuuksia liikkumiseen kaiken ikäisille. Näitä on kehitettävä entisestään. Lisäksi haluan panostaa etenkin lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksiin ja urheiluun. Yhteistyötä seurojen ja yhdistysten kanssa täytyy vaalia ja tiivistää.
Koulujen pihat tulee olla liikuntaan ja leikkiin innostavia, missä lapset ja perheet haluavat viettää vapaa-aikaa. Haluan osaltani edistää ylipainehallin toteutumista Kotkaan, mikä lisää lasten harrastusmahdollisuuksia.