- Vain osallistumalla voi vaikuttaa. -
Olen kotitalous- ja luokanopettaja, kasvatustieteiden maisteri. Opettajan työtä olen tehnyt jo parikymmentä vuotta. Lapset ovat edelleen innostavia, hauskoja, hassuja, mukavia, välillä kamalia, mutta kaikki omanlaisia ja jokainen ihana omalla tavallaan. En ole kyllästynyt työhöni, mutta koen sen muuttuneen vaativammaksi ja hiukan raskaammaksi kuin opettajaurani alkuaikoina. Tällä hetkellä kehitän omaa osaamistani koulutusjohtamisen opinnoissa.
Perheeseeni kuuluvat mieheni lisäksi neljä ihanaa lasta. Elämme perheeni kanssa Tavastilassa pienellä maatilalla. Luonnonläheinen elämätapa on osaltaan muokannut arvojani, ympäristöasiat mm. kierrätys ja kiertotalous ovat minulle tärkeitä.
Kotikaupunkini hyvinvoinnin kasvu on turvattava, jolloin päättävä katse on suunnattava erityisesti lapsiin ja nuoriin sekä heihin, jotka tarvitsevat yhteisömme apua arjessa selviytymiseen. Työni lasten ja nuorten kanssa, sekä luonnollisesti omat lapseni, ovat tuoneet perspektiiviä yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja syventäneet myös omia arvojani. Liputan lähikoulujen puolesta. Tästä syystä olen päättänyt lähteä sitoutuneesti ehdokkaaksi kuntavaaleihin, rakennetaan yhdessä paras Kotka.
- Millaisen tulevaisuuden haluamme?
Tulevaisuus rakennetaan koulutuksen kautta.
Ryhmäkokoja täytyy pienentä. Oppilaiden tuen resurssien
oikeanlaisella kohdentamisella sekä moniammatillisen yhteistyön vahvistamisella kouluihin rakennetaan kasvun ja työrauhan raamit, joiden sisällä syrjäytymistä voidaan ennaltaehkäistä - mikäli riittävä tuki riittävän aikaisin mahdollistetaan.
Ammattilaisten työhyvinvointia pitäisi lisätä esimerkiksi ylimääräisiä työtehtäviä karsimalla sekä työnohjauksella/mentoroinnilla erityisesti nuorten opettajien kohdalla.
Oppilaiden lisäksi myös opettajille on taattava työrauha.
Tulevaisuudessa korjaamme sen sadon, jota nyt kylvämme.
Tulevaisuus rakennetaan kouluissa!
Päättäväisesti lähikoulujen puolesta!
Liikunta kuuluu niin vanhuksille kuin nuorille tai lapsille. Kaikille olisi löydyttävä mahdollisuus harrastaa liikuntaa joko ulkona tai sisällä lähes maksuttomasti.
Kulttuuri mm. teatteri, musiikki ja kuvataide ovat mielen hyvinvoinnille tärkeitä. Irti arjesta hetkeksi auttaa jaksamaan nykypäivän kiireisessä elämänmenossa ja pitää mielen virkeänä. Kuntalaisilla pitäisi olla mahdollisuus liikunnan ohella kulttuuripalveluihin.
Perheille pitää taata riittävät palvelut ja tuki kasvatukseen. Yhteisöllisestä näkökulmasta perheiden tukeminen on meidän kaikkien yhteinen asia. Kaikkien perheiden hyvinvointiin ja kunnan elinvoimaan vaikuttaa työllisyys.
Työllisyys on tärkeää ja sitä pitää tukea. Työvoimapalveluiden sujuva siirtyminen TE-toimistolta kunnalle pitää varmistaa.
Työllisyyspalveluita pitää kehittää ja huomioida koulutus- ja työllisyystarpeet alueella. Tiivis yhteistyö yrittäjien ja kunnan eri palveluiden kesken on tärkeää ja avainasemassa vakaalle kuntataloudelle. Meidän on kehitettävä lisää työkaluja työllistämiseen erityisesti nuorten kohdalla.