Olen Kouvolasta maailmalle ponnistanut yhteiskuntatieteiden maisteri. Paluumuutin Suomeen ja asetuin Jaalan kirkonkylälle vuonna 2019 yli 10 vuoden ulkomailla vietetyn opiskelu- ja työskentelyvuosien jälkeen. Urani maailmalla tein humanitäärisellä alalla kansainvälisessä hanketyössä, ja nyt toimin maaseudun kehittämistehtävissä maakunnan tasolla. Harrastan kyläyhdistyksessä talkoilua, avantouintia, kuntosalia ja ruuanlaittoa. Olen kahden alakouluikäisen pojan äiti, ja nelilapsisen perheen vanhin tytär. Minulle tärkeitä arvoja ovat: yhteisöllisyys, solidaarisuus, aktiivinen kansalaisuus, paikallisuus ja kotiseutuylpeys.
Kouvola on kylien kaupunki. Elinvoimaisuutemme edistämiseksi meidän tulee jatkossakin tarjota monipuolisia asumismahdollisuuksia kaikenikäisille kuntalaisille, mutta palveluiden osalta tämä on erityisen tärkeää lapsiperheiden kohdalla. Tästä syystä Kouvolan kylien ja maaseutualueiden arvo ja potentiaali on otettava huomioon kaupungin kehittämisstrategiassa. Nykyisiä peruspalvelukeskuksia ei tule supistaa enää. Laadukas peruskoulu- ja varhaiskasvatus ml. erityisopetus ja luotettavat koulukuljetukset kuuluvat kaikille kuntalaisille.
Kunnan ja siellä asuvien ihmisten kuilua tulee kaventaa, päätöksenteon parantamiseksi. Lähidemokratiaa tukevia malleja tulee hyödyntää kuntalaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden osallistamiseksi kunnan talouden ja palveluiden suunnittelussa. Kolmas sektori tarjoaa laajasti asiantuntemusta, jota tulisi kartoittaa ja hyödyntää nykyistä enemmän, jo ihan taloudellisen tehokkuuden nimissä.
Kohtuuhintaiset liikunta- ja kulttuuripalvelut edistävät kuntalaisten hyvinvointia ja mielenterveyttä ja ovat investointi pitkälle tulevaisuuteen.