Olen Heikki Huotari, 45-vuotias kuhmolainen. Asumme perheen kanssa kuhmolaisittain perukassa, perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi lasta, iältään 9 ja 4 vuotta. Tilaamme kuuluu ja elämäämme rikastuttaa myös muutama hevonen, lampaita, kissa sekä pari koiraa.
Vapaa-ajallani tykkään touhuta perheeni kanssa erityisesti ulkoillen ja retkeillen. Myös metsästys ja kalastus ovat lähellä sydäntäni.
Luonteeltani olen avoin, sosiaalinen ja yhteistyökykyinen. Arvostan erityisesti perhettä, ihmisten keskinäistä kunnioittamista, avoimuutta, vastuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta ja nämä arvot ohjaavat toimintaani niin yksityiselämässä kuin luottamustoimissakin.
Ehdokkaana haluan tehdä työtä sen eteen, että Kuhmoa kehitetään vastuullisesti talous huomioiden ja järkeviin investointeihin panostaen. Toinen tärkeä teemani on varmistaa, että tarvittavat lähipalvelut säilyvät Kuhmossa myös tulevaisuudessa. Haluan olla edistämässä yrittäjien ja muiden yhteistyökumppaneiden välistä kumppanuutta ja yhteistyötä, jotta paikkakuntamme elinvoima säilyy ja vahvistuu.