Savolaisella järjellä ja yhteistyöllä eteenpäin
Olen utelias kehittäjä ja ratkaisukeskeinen muutoksentekijä Kuopiosta. Työni julkisen sektorin kehitystehtävissä on aina ollut käytännönläheistä. 20-vuotisen urani aikana olen oppinut, että kestävät muutokset ja parhaat tulokset syntyvät ymmärtämällä arjen todellisuutta – kuuntelemalla, keskustelemalla ja tarttumalla toimeen, osallistumalla.
Minulle on tärkeää, että kuntaa kehitetään järkevästi ja avoimesti. Minua kiinnostavat niin isot linjat kuin arjen yksityiskohdatkin. Päätösten pitää perustua faktoihin, mutta niiden on kestettävä myös käytännössä. Kuntalaisina meidän on voitava luottaa siihen, että verorahat käytetään järkevästi ja päätöksiä tehdään avoimesti.
Haluan tehdä vaikuttamistyötä, joka näkyy ja kuuluu - ei vain kokouspöydissä, vaan kaikkialla, missä me kuntalaiset omaa arkeamme elämme. En usko sooloiluun enkä pikaratkaisuihin, vaan yhteistyöhön ja rehelliseen keskusteluun. Kun tulevaisuuden suunta on yhteinen, päätöksetkin ovat parempia.
Jos sinäkin ajattelet, että kunta voi toimia fiksusti ja katsoa rohkeasti eteenpäin, niin lähdetään tekemään yhdessä työtä sen eteen!
Moni epäilee, toimiiko julkinen sektori tehokkaasti. Haluan, että kuntalaiset voivat luottaa siihen, että palvelut toimivat järkevästi ja tehokkaasti. Haluan tuoda päätöksentekoon lisää läpinäkyvyyttä ja mitattavia tavoitteita, jotta kaikki tietävät, mitä kohti ollaan menossa ja miksi.
Kaikkea ei voi tehdä yksin, eikä edes kuntarajat saa olla este järkevälle toiminnalle. Haluan kehittää kuntani ja sen konserniyhteisöjen toimintaa niin, että yhteistyö konsernin sisällä, mutta myös naapurikuntien kanssa on sujuvaa ja järkevää. Kouluverkkoa, liikennettä ja hyvinvointipalveluita on fiksumpaa kehittää yhdessä kuin jokaisen kamppailla yksin. Meidän on käytettävä resurssit viisaasti, jotta palvelut säilyvät ja toimivat paremmin – niin kuntalaisille kuin koko alueen hyväksi.
Kaupungin kasvu ja kehitys ovat tärkeitä, mutta sen pitää tapahtua kestävällä tavalla. En hyväksy sitä, että rakennetaan ja kehitetään ensin, ja mietitään vasta sitten, miten peruspalvelut järjestetään. Haluan, että kaupunkiin luodaan selkeämpi pitkän aikavälin suunnitelma esimerkiksi uusille asuinalueille ja yritystoiminnalle, jotta jokainen päätös tukee isompaa kokonaisuutta eikä vain paikkaa senhetkistä tarvetta.