Olen kunnallisneuvos, terveydenhoitaja ja kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja. Valtuutettuna olen ollut vuodesta 1997 lähtien. Olen SuomenTeatterit ry:n hallituksen jäsen ja Pohjois-Savon maakuntavaltuuston 2. varapuheenjohtaja. Minulla on kaksi tytärtä ja kaksi lapsenlasta. Harrastan allasjumppaa ja olen iki-KuPSilainen.
Yhteistyö yritysten, Pohjois-Savon liiton, Savon ammattiopiston, Savonia AMK:n ja yliopiston kanssa on tärkeää elinkeinopolitiikassa ja edunvalvonnassa. Kuopioon on saatava kokonaisuusturvallisuuden osaamiskeskus.
Pohdin asiaa lasten lukumäärän näkökulmasta. Valitettavasti väestönkasvu on koko Suomessa pohjalukemissa ja kaikissa ympäristökunnissamme on sama tilanne. Yhteistyö yli kuntarajojen on yksi avainratkaisu.
Valtio on kohdellut rankalla tavoin kulttuurin, liikunnan ja järjestöjen toimintaa. Kunnilla ei ole varaa paikata mm.valtionosuuksien vähennyksiä, joissa ei ole ollut mitään kohtuutta esimerkiksi Kuopion kaupunginteatterin kohdalla. Mielestäni peruspalveluihin luettava kirjastotoiminta on myös vaarassa valtion taholta.