Olen Riitta Toivanen, Kuopion Kurkimäestä. Koko työurani ajan olen ratkonut ongelmia, rakentanut kasvua ja johtanut ihmisiä – ja nyt haluan tehdä sitä Kuopion ja kuopiolaisten hyväksi. Koulutukseltani olen maatalous ja metsätieteiden maisteri sekä olen myös suorittanut liikkeenjohdon täydennyskoulutusohjelman Executive MBA.
Minulla on kokemusta opetusalalta, elintarviketeollisuudesta sekä yrittäjänä ja toimitusjohtajana palvelualalta yhteensä noin 40 vuotta. Olin perustamassa vuosituhannen taitteessa asiakaspalvelukeskusta. Yritys kasvoi aikanani nollasta lähes 200 hengen merkittäväksi työllistäjäksi. Olen myös yhdistys- ja hallitus aktiivi hallituksissa ja hallintoneuvostoissa. Uskon että näistä verkostoista on myös hyötyä tulevien tehtävien hoitamisessa. Sitkeys, kokonaisnäkemys ja kyky löytää ratkaisuja ovat aina vieneet minua eteenpäin.
Elinvoimainen kaupunki tarvitsee elävää maaseutua ja päinvastoin. Elävä maaseutu on täynnä käyttämättömiä mahdollisuuksia, elämänlaatua ja tilaa kasvaa. Maaseudun asuttuna säilyttäminen ei ole pelkästään kustannuskysymys, vaan laajempi yhteiskunnallinen ja taloudellinen valinta, joka hyödyttää koko maata. Turvallisuus on tässä keskeistä: kriisitilanteissa hajautettu asutus, paikallinen ruoantuotanto ja toimiva infrastruktuuri lisäävät koko maan vakautta ja huoltovarmuutta. Siksi maaseudun elinvoiman turvaaminen on valinta, joka palvelee kaikkia meitä.
Nyt on tärkeä hetki pysähtyä pohtimaan arvoja ja Kuopion kaupungin kehityssuuntaa. Kun maaseutu pakotetaan autioitumaan, menetetään samalla paljon hyvää, jota se tuottaa?
Arvokkainta, mitä meillä tulevaisuutta ajatellen on, ovat lapsemme ja nuoremme – tulevaisuuden tekijät. Nämä hyvät tyypit, joiden jatkossa on pidettävä Suomi Oy Ab:tä pystyssä. On ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että he pääsevät jo varhaislapsuudesta lähtien hyvälle oppimisentielle. Kun meillä nyt nuoret ikäluokat pienenevät, meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että osa lapsistamme ja nuoristamme syrjäytyy.
Voimakas panostus yrityslähtöiseen toimintaa, että saadaan Kuopioon kasvuhaluisia yrityksiä. Yritysystävällisyys on kokonaisvaltainen ajattelutapa, jossa yritykset nähdään kumppaneina kaupungin kehittämisessä.
Kuopiolla on nyt näytön paikka, kun työllisyyspalvelut siirtyivät vuoden alussa valtiolta kaupungille. Olisi tärkeää onnistua tässä työssä. Tarvitaan proaktiivista toimintaa esim. työelämälähtöistä koulutusta, matalan kynnyksen tukea yrittäjyydelle, pitkäaikaistyöttömille, nuorille ja maahanmuuttajille kohdennettuja ohjelmia. Kunnianhimoinen työllisyysasteen tavoite pitäisi olla 77-78%.