127

Tiina Aarni

Kuopio, Pohjois-Savo
rakennusinsinööri, filosofian maisteri, 33

Olen pullantuoksuinen äiti Pohjois-Savosta! Asun Kuopion maaseutualueella Riistavedellä. Olen rento ja rempseä, maalaisjärjellä varustettu ja muiden mukaan kuulemma aina äänessä. Olen kokenut yhdistystoimija ja mukana mm. kolmessa yhdistyksessä eri hallitusrooleissa. Tärkeitä elämässä ovat perhe, ystävät, luonto ja lemmikit. Harrastan leipomista ja kokkailua, erilaisia jumppia, kuntosalia ja tanssia sekä palapelien kokoamista! Eläimet ovat rakkaita ja meillä on ollut mm. kanoja, koiria, marsuja ja poni. Nyt enää koiria.
Olen valmistunut filosofian maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta (ympäristötiede) ja opiskellut lisäksi töiden ohessa rakennusinsinööriksi (RI talonrakennustuotanto) Savonialla. Aiemmin toimin työelämässä rakennusten kuntotutkijana ja asiantuntijana. Nykyään toimin terveydensuojeluviranomaisena Siilinjärven, Lapinlahden, Kaavin, Tuusniemen ja Rautavaaran alueilla. Lautakuntatyöskentely ja julkinen hallinto on siis tullut tutuksi ja sisäilmahaasteita ratkotaan edelleen!

Vaaliteemat

Yhteinen Kuopio

Kuopion maaseutualueet uhkaavat eriarvoistua ja vastakkain asettelu kärjistyy. Haluan toimia sillanrakentajana yhteiselle Kuopiolle. Tarvitsemme me-henkeä ja yhteisiä ratkaisuja vastakkainasettelun lietsomisen sijaan. Väki vähenee ja uusia ratkaisuja on löydettävä yhdessä yli kuntarajojen.

Lähipalvelut

Lähipalvelut niin opetuksen, varhaiskasvatuksen kuin muidenkin peruspalveluiden osalta (esim. kirjastot ja liikuntapalvelut) ovat tärkeitä. Maaseutualueilla itsepalvelua voidaan lisätä, jotta henkilökuntaa ei tarvitse niin paljon.

Kaavoituksella kehitystä!

Kaavoituksella voidaan vaikuttaa alueiden kehitykseen ja uusiutumiseen sekä yritysten toimintaedellytysten lisäämiseen ja samalla työpaikkojen lisääntymiseen. Esimerkiksi Riistavedelle tarvitaan uusia asukkaita ja niitä olisi tulossa, mutta vuokra-asuntoja ja tontteja on huonosti saatavilla ja tämä tarvitsisi uusien alueiden kaavoitusta.