39

Jaakko Hautanen

Laihia, Pohjanmaa
riistasuunnittelija, MMM, 37

Olen Jaakko Hautanen, 37 -vuotias neljän lapsen isä Laihian Isostakylästä.

Koulutukseltani olen metsänhoitaja (maa- ja metsätaloustieteiden maisteri). Työurallani olen toiminut erilaisissa riista- ja metsäalan tehtävissä. Nykyisin työskentelen riistasuunnittelijana Suomen riistakeskuksessa.

Toista kertaa ehdolla kuntavaaleissa. Jäsenenä Laihian kunnan metsä- ja maanostotoimikunnassa, varajäsen sivistyslautakunnassa. Metsästysseura Laihian Eränkävijöiden hallituksen jäsen.

Monet kunnan palvelut ja niihin liittyvät päätökset koskettavat perheitä. Koen, että kokemuksellani minulla olisi mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkälaista kunnassa on asua. Laihialla on asiat pääsääntöisesti hyvin järjestetty. Kannan huolta tulevaisuudesta, koska nykykehityksellä tulevaisuudessa ei ole riittävästi koululaisia kaikkiin kouluihimme. Koko Laihian elinvoimaisena säilyminen vaatii elinvoimaisia kyliä. Näiden kylien sieluja ovat kyläkoulut. Uusien asukkaiden hankintaan täytyy panostaa tonttitarjonnalla sekä vetovoimatekijöitä markkinoimalla.

Vaaliteemat

Koko Laihian elinvoimaisena säilyminen

Laihialla on eläviä kyliä kouluineen, joiden säilymisen eteen täytyy tehdä töitä. Tontteja täytyy olla perheille ja yrityksille saatavilla eri puolilta kuntaa erilaisiin tarpeisiin.

Positiivisen kuvan luominen Laihiasta

Kuntaa pitää mainostaa uusien asukkaiden saamiseksi ja hyviä asioita nostaa esiin, jotta Laihia kiinnostaa asuinpaikkana.

Avointa ja pitkäjänteistä päätöksentekoa

Lupaan tehdä työtä Laihian kunnan eteen pitkäjänteisesti ja avoimesti. Asioiden eteenpäin saaminen vaatii joskus paljon työtä ja aikaa. Kaikkien päätösten tulee kestää kriittistä tarkastelua.