Olen ensimmäistä kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa. Olen ollut useamman kauden seurakunnan johtokunnissa, valtuustossa ja neuvostossa vaikuttamassa. Lisäksi olen ollut laajalti monessa vapaaehtoistyössä mukana. Olen mm. perustanut Laihian lähimmäisavun ruokajaon, ollut MLL:ssa, nuorisoliitolla ja vanhempainyhdistyksessä hallituksessa ja toiminut erilaisissa tapahtumissa organisoimassa.
Minulla on neljä 7-19 vuotiasta lasta, joten varhaiskasvatukseen, kouluun ja muihin lapsiin ja nuoriin liittyvistä asioista on kertynyt rutkasti kokemusta.
Olen rakennusinsinööri ja työskentelen katusuunnittelijana ja muun infrastruktuurin parissa.
Jos saisin luonnehtia itseäni vain yhdellä sanalla, se olisi vastuunkantaja.
Liputan yhdessä työskentelyn puolesta ja kannatan hyvähenkistä yhteistyötä kaikkien valtuutettujen, viranhaltijoiden ja kolmannen sektorin kesken. Valtuutettujen tulee ottaa huomioon kaikkien kuntalaisten etu päätöksiä tehtäessä, joten asioita tulee punnita tarkkaan joka kantilta ja perehtyä niihin jo etukäteen ennen varsinaista päätöksentekoa.
Hyvinvointi koostuu hyvin monesta asiasta. Kaikkia päätöksiä tulee pohtia erilaisten kuntalaisten näkökulmasta. Ei vain omasta näkökulmasta, vaan tulee pohtia laajalti vaikutuksia. Laihialla on monet asiat jo hyvin, mutta paljon on vielä kehittämistä. Hyvinvointi käsittää niin paljon aivan sieltä pienen vauvan tarvitsemista palveluista aina vanhuuteen saakka. Maalaispitäjässä on onneksi vielä aitoa yhteisöllisyyttä ja välittämistä.
Kuntien pärjääminen on entistä hankalampaa, kun valtio työntää enemmän ja enemmän tehtäviä kunnalle. Itsenäisenä pärjääminen vaatii paljon ratkaisuja ja tasapainottelua talouden saralla.