Olen melko uusi Laihialainen ja muutin paikkakunnalle Tampereelta muutama vuosi sitten.
Asun Paukun alueella aviomieheni ja rotukissojemme kanssa. Olen kasvattanut onnistuneesti kaksi jo omillaan asuvaa, aikuisuuden kynnyksellä olevaa nuortamiestä.
Työskentelen liikennesuunnittelijana konsulttitoimistossa ja lisäksi minulla on pienimuotoista autokoulutoimintaa. Olen toiselta ammatiltani liikenneopettaja sekä ammatillinen opettaja (AmO). Olen toiminut autokoulun johtajana ja liikenneopettajana sekä kouluttanut aikuiskoulutuskeskuksessa ammattikuljettajia liikenteeseen. Nykyisin suunnittelen liikennettä ja ylläpidän liikenneturvallisuutta. Olen valmistumassa liikennealan insinööriksi (AMK) keväällä 2025, tutkintoni on enää opinnäytetyötä vaille valmis.
Harrastan rotukissanäyttelyitä ja rotukissojen kasvattamista. Lisäksi harrastan moottoriurheilua ja autojen rakentelua. Ajan rallisprintiä sekä kilpailen rata-autoilun puolella. Lisäksi jokamiesluokan autokilpailut ovat olleet osa elämää jo yli 30 vuoden ajan.
Haluaisin erityisesti kiinnittää huomiota Laihialla siihen, että kaikilla olisi hyvä elää ja olla kunnassamme. Erityisesti nuorten asiat ja mielenterveys ovat tärkeät, ovathan he kuitenkin meidän tulevaisuutemme. Kuitenkin oikeudenmukaisessa kunnassa otetaan huomioon kaikki ryhmät, eikä keskitytä vain yhteen. Myös kestävät arvot ovat tärkeitä ja kestäviä valintoja voi tehdä jo ihan pienilläkin toimilla.
Haluan omalta osaltani edistaa sellaista kuntaa, jossa kaikilla on turvallista elää ja liikkua. Erityisesti liikenneturvallisuus on työni kautta minulle tärkeää, mutta turvallisuus tarkoittaa myös yleisesti turvaa arjessa, asumisessa, koulussa, työssä, ei vain liikenteessä.
Oikeidenmukaisessa kunnassa kaikilla, iästä, sukupuolesta, taustasta tai asemasta riippumatta on yhtäläinen mahdollisuus voida hyvin ja menestyä. Olet sitten nuori, vanha, yrittäjä, työntekijä, kotiäiti, mitä tahansa.
Ketään ei tule syrjiä, ketään ei tule nostaa toisen edelle.
Kestävässä kunnassa kestävät teemat ovat osa jokapäiväistä arkea. Kestävä kehitys ei ole vain sanoja, vaan tekoja ja jokainen voi edesauttaa kestävää kehitystä jo ihan pienilläkin teoilla. Arjen pienillä teoilla on suuri merkitys.