76

Kaija Kähkönen

Lapinlahti, Pohjois-Savo
Hallintotieteiden maisteri, järjestöaktiivi, 68

Olen eläkeellä oleva, työurani kunnissa hallinto- ja taloustehtävissä tehnyt hallintotieteiden maisteri. Koulutus ja työkokemus antavat minulle mahdollisuuden tuoda osaamistani kunnan luottamustehtävien hoitoon. Tunnen kunnan tehtäväkentän ja kuinka kunnan päätöksentekojärjestelmä toimii. Tunnen oman kuntani taustan. Ymmärrän kuntataloutta työhistoriani kautta. Tavallista arkea elävänä kuntalaisena ymmärrän, mitä arki on. Olen luonteeltani sinnikäs ja ahkera sekä oikeudenmukaisuutta kunnioittava.
Pääasiallinen tehtäväni on tällä hetkellä olla mummo kahdelle lapsenlapselle Ilonalle ja Väinölle. Olen paljon mukana Ilonan ja Väinö arjessa ja päässyt tutustumaan heidän mukanaan mm. laadukkaisiin varhaiskasvatuspalveluihin ja lasten kulttuuripalveluihin.
Kunnallisissa luottamustoimissa olen tällä hetkellä Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n hallituksen jäsen. Vapaaehtoistyötä teen naisjärjestössä.
Kun äänestät minua, saat luotettavan, asioihin perehtyvän ja rehdin henkilön hoitamaan yhteisiä asioita.

Vaaliteemat

Kuntatalous

Kuntataloudessa on rajalliset voimavarat ja rajattomat tarpeet. Talouden sopeuttamistoimet on vietävä käytäntöön päätösten mukaan. Terve talous mahdollistaa toimivat ja laadukkaat palvelut.

Elinvoimaa tuovat liikunta- ja kulttuuripalvelut

Panostetaan etupainotteisesti kuntalaisten fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin riittävillä kulttuuri- ja liikuntapalveluilla. Tehdään ennakkoluulottomasti yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa. Haminamäen liikunta-aluetta on käytettävä luontoa kunnioittain. Arvostan Haminamäen aluetta luontokohteena. Pidetään siitä huolta.

Toimivat kasvatus- ja koulutuspalvelut

Koulu ja päiväkoti ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja lapsille ja nuorille. Kuullaan riittävästi lapsia ja nuoria. Suunnitellaan huolella opetusjärjestelyt, joiden ongelmat voivat johtua esim. pätevän henkilöstön saatavuudesta.