21

Juha Kirves

Lappeenranta, Etelä-Karjala
aluemyyntipäällikkö, eläkeläinen, 68

” Olisko Kirveellä töitä muuallakin kuin puuvajassa ”. Olen eläkkeellä oleva myynnin ja markkinoinnin ammattilainen. Koulutukseni on sähkövoimatekniikan alalta. Elämäntyöni on ollut ABB Oy ja Konecranes Ltd.
Nyt työskentelen Freelacerina, harrastan musiikkia ja olen mukana Suomen Punaisen Ristin Lappeenrannan osaston toiminnassa, riksakuskina, Ea-palveluissa ja piristäjätoiminnassa. LC Lions Rakuuna Lappeenranta on edustamani hyväntekeväisyysjärjestö, toimin sen rahastonhoitaja. Harrastan aktiivisesti liikuntaa. Perheeseeni kuuluu kolme lasta, poikani asuvat ulkomailla ja tyttäreni asuu Suomessa. Elämäni on uuden oppimista vaimoni kuoleman jälkeen. Haluan antaa osaamiseni kunnan ja alueen käyttöön. Olen innovatiivinen ja kehitystä miettivä henkilö. Olen hyvä kuuntelemaan ja vien asioita eteenpäin. Haluan vaikuttaa alueen hyvinvointiin ja kehittymiseen viihtyisäksi asuinympäristöksi, jossa ihmisten on hyvä elää ja kehittää sitä yhdessä.

Vaaliteemat

Koulutuksen merkitys kaupungille ja alueen kehittymiselle

Kuvaus 1
- lasten hyvinvointi ja koulutus
- yliopiston merkitys ja vahvistaminen
- ammatillisen koulutuksen kehittäminen
Päiväkoti- ikäisten lapsien, nuorien sekä aikuisväestön koulutuksen ylläpitäminen ja kehittäminen mukaan luettuna ammattiin valmistava- sekä yliopistokoulutus, näin voidaan turvata maakunnan ja kaupungin tulevaisuus nyt ja huomenna väestön ikääntyessä ja yrityksien muutoksien keskellä.

Asuinympäristö, yritystoiminta ja maaseutu

- asuinympäristö keittäminen
- yritystoiminta ja sen kehittäminen ja tukeminen sekä uudet työmahdollisuudet
- maaseudun elinvoimaisuuden merkitys alueelle ja ihmisille
Asuinympäristö kehittäminen asukkaiden tarpeita ja tavoitteita vastaavaksi. Yritystoiminnan kehittäminen huomioiden ympäristön vaatimukset. Maaseudun elinvoimaisuuden ylläpitäminen ja kehittäminen

Kaupunki ja ympäristö, asukkaat, maahanmuuttajat, matkailu ja liikuntapaikat

- kaupungin ja alueen vetovoimaisuus, uudet asukkaat ja maahanmuuttajat
- matkailun ja turismin kehittäminen
- viheralueiden ja luontokohteiden kehittäminen
- liikuntapaikkojen päivitys ja uusinta

Luoda kaupungistamme matkailun keidas, johon kaikki haluavat tulla ja viihtyä täällä.
Tehdä liikuntapaikoista paikkoja, jossa ihmiset saavat kehittää itseään ja henkistä hyvinvointiaan jotta he jaksavat paremmin. Saimaan ja viheralueiden merkitys ja ymmärtäminen miten tärkeää se on hyvinvoinnille sekä sen kehittäminen ja ideointi on todella tärkeää ihmisille miten he jaksavat.