Olen kolmen jo aikuisen lapsen isä ja neljän pienen lapsenlapseni paappa. Lapset ja lapsenlapset asuvat Etelä-Suomessa. Asun yksin Lapuan Alanurmossa. Ennen eläkkeelle jäämistäni olin rakennustyömaiden vastaavana mestarina. Harrastan metsästystä, kalastusta ja viljelen pientä maatilaa. Yhteiset ja yhteiskunnalliset asiat ovat aina kiinnostaneet minua. Politiikkaan tulin mukaan 70-luvun alussa keskustanuorten toiminnan kautta. Sitä ennen olin jo kouluneuvoston jäsen. Ensimmäisen kerran kuntavaaleissa olin ehdokkaana v. 1976 vaaleissa. Nyt on viides kerta. Varavaltuutettuna olen ollut kaksi kertaa ja nyt pian kaksi kautta varsinaisena valtuutettuna. Olen myös kirkkovaltuuston jäsen ja jäsenenä myös Sedun yhtymävaltuustossa. Kaikki luottamustehtävät ovat olleet minulle mieleisiä ja niissä on ollut hyvä yhteistyö.
Perheet tarvitsevat kaupungin palveluja mm päivähoidon ja koulunkäynnin aloilla. Riittävä määrä päivähoitopaikkoja on edellytys nuorten perheiden arjessa selviytymiseen ja paikkakunnalle muuttamiseen.
Nykyinen "mummoralli" on lopetettava. Hyvinvointialueen on järjestettävä lisää laitospaikkoja niitä tarvitseville vanhuksille.
Koulutustarjonnan, työnhaun ohjauksen ja maahanmuuttajien kotoutuksen kautta saadaan lisää työvoimaa yrityksille. Työvoimatarjonnan myötä yritykset voivat helpommin hakeutua kotikuntaamme.