71

Kirsi Nieminen

Laukaa, Keski-Suomi
yrittäjä, 55

Perheellinen tilitoimistoalan yrittäjä Vihtavuoresta. Kuntapolitiikasta kokemusta 12 vuotta.

Vaaliteemat

Tasa-arvoisuus

Kaikki olemme tasa-arvoisia kuntalaisia. Niin ihmisten kuin yritysten ja yhteisöjen kuuluu olla tasavertaisesti samalla viivalla kunnallisessa päätöksenteossa. Korruptiolle ja hyväveli -sopimiselle EI.

Säästöt oikeisiin kohteisiin ja oikealla tavalla

Toimintojen tehostaminen ei välttämättä tarkoita tärkeistä palveluista tinkimistä. Säästetään oikeissa kohteissa ja oikealla tavalla.

Lapset ja nuoret

Meillä on aivan liikaa huonosti voivia lapsia ja nuoria. Tämä on näkynyt erityisesti mielenterveysongelmien ja jopa väkivaltaisuuden lisääntymisellä kouluissa ja varhaiskasvatuksessakin. Myös huumeiden lisääntynyt käyttö on merkki nuorten huonosta tilasta.
Kouluryhmät eivät saa paisua hallitsemattoman suuriksi. Syrjäytymiseen ja huumeongelmaan on etsittävä puuttumiskeinot ajoissa.