Olen hätäkeskuksen vuoromestarin virasta eläkkeelle jäänyt ylikonstaapeli. Toimin tällä hetkellä useassa luottamustehtävässä esimerkiksi kalastuskunnan puheenjohtajana, Sisä-Suomen poliisiasiain neuvottelukunnan Laukaan edustajana, teknisen lautakunnan jäsenenä sekä kunnanvaltuutettuna.
Maatalouden saralla olen toiminut yli 40 vuotta elämästäni sekä pyörittänyt osakeyhtiötä puolison kanssa. Poliisissa työskentely opetti kohtaamaan ihmisiä hädän hetkellä ja kuuntelemaan ihmisten asioita. Tästä taidosta on suurta hyötyä myös kunnallispolitiikassa. Ihmisiä täytyy kuunnella ja ymmärtää. Ihmisiltä saadun tiedon pohjalta lähdetään tekemään työtä ihmisten asioiden eteen. Yli 40 vuoden kokemus maataloudesta on kartuttanut osaamista alasta, joten tiedän mistä päätöksenteossa puhutaan ja mihin suuntaan ala on menossa.
Omalta osaltani pyrin kunnallispolitiikassa viedä ihmisten, ympäristön ja kunnan asioita eteenpäin parhaani mukaan ja pitää äänestäjät ajantasalla tapahtumista.
Vanhan paperitehtaan jäljiltä jääneet sotkut on saatava siivottua, jottei ympäristössä olevat maa- ja järvialueet kärsi enempää. Yleisesti ympäristöä tulee vaalia koko kunnan alueella jotta tuleville sukupolville jää puhdas luonto ympärille.
Taajama-alueen ihmiset tarvitsevat samalla tavalla palveluita kuin keskustoissa asuvatkin. Ihmisten on saatava valita asuinpaikkansa ja kunnan tehtävänä on tarjota tähän mahdollisuus niin palveluiden kuin alueiden puolesta. Jokaista taajama-aluetta on markkinoitava yrityksille tasapuolisesti, jotta tarjontaa on riittävästi ja jokaisella taajamalla on mahdollisuus kehittyä. Tasapuolinen kehitystyö kaikille taajamille on turvattava nyt ja tulevaisuudessa.
Lasten ja nuorten liikunnan vähyys ja huono peruskunto on huolenaiheena kaikkialla Suomessa. Lapsille ja nuorille on järjestettävä mahdollisuus liikunnan harrastamiseen. Laukaan kunnan taajamien lapset ja nuoret ovat tässä asiassa eriarvoisessa asemassa. Kaikille kunnan taajamien lapsille ja nuorille on tarjottava samanlaiset mahdollisuudet harrastaa ja liikkua. Esimerkiksi tällä hetkellä Lievestuoreen nuoret joudutaan viemään jalkapallo harrastuksiin yli 20 kilometrin päähän kun muiden taajamien harrastajilla on usea harrastuspaikka noin 10 kilometrin säteellä. Kunnan tukea paikallisille seuroille on kasvatettava eikä tukea muun paikkakunnan seuroja.